17. syyskuuta 2012

Lepopäivän kynnyksellä

Maanantai 17.9

BJJ 1h 15min
Venyttely 30min

Aamu alkoi väsyneissä merkeissä niin äidin kuin tyttärenkin osalta. Tytär oli valvottanut koko yön, mutta ravinteikkaan aamiaisen sekä parin kahvikupillisen jälkeen elämä alkoi taas hymyillä. Tytönkin olemus muuttui, kun sai murua rinnan alle ja pääsi parvekkeelle nukkumaan (vaunuissa) raikkaaseen ulkoilmaan.

Päivällä kävin huoltamassa selkärankaani viikottaisella kiropraktisella hoidolla. Reilu kilometrin matka taittui kevein askelin tytär kantorepussa maailman menoa katsellen. Vasen lapa on, syystä tai toisesta, kipeytynyt, mutta onneksi luottokiropraktikollani on keinot tähän(kin) kolotukseen.

Puolukkaista tattaripuuroa pähkinöillä ennen treeniä

En osallistunut tänään varsinaisiin lajiharjoituksiin vaan olin mieheni (BJJ purppuravyö) kanssa tekemässä tekniikkaa. Alkulämmittelyksi pystypainia sekä alasvientejä, minkä jälkeen käsittelimme basic guardin ohitusta. Satunnaisesti guardin ohitus aiheuttaa minulle harmaita hiuksia enkä pääse sparrissa puusta pitkälle, mutta mieheni vinkkien avulla asiaan tulee varmasti muutos. Loppuun vielä muutama määrittelemättömän pituinen erä sparria, missä onnistuin kuin onnistuinkin pääsemään mieheni guardista ohitse, vaikka hän todella yritti estää. Uskomatonta kuinka pienistä asioista tekniikan onnistuminen voikaan olla kiinni!

Huomenna taitaakin olla lepopäivä, koska tämän hetkinen olotilani on totaalisen uupunut - tällaista oloa ei ole hetkeen ollutkaan. Hyvää yötä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.