14. syyskuuta 2012

23 vuotta mittarissa

Perjantai 14.9

Aluksi, hyvää syntymäpäivää minä - 23 vuotta mittarissa!

BJJ 1h 30min

Koko päivän työskenteltyäni toistaiseksi keskeneräisen opinnäytetyöni parissa, tuntui taivaalliselta pukea gi päälle. Alkulämmittelyissä aiheena oli mm. alasviennit, mitä ei voi mielestäni koskaan harjoitella liikaa. Toiselle puolelle shoottaaminen onnistuu helposti, mutta gay side'lle ei sitten millään - tai onnistuu, mutta liike jää vajaaksi, vauhti loppuu liian aikaisin. Tekniikkana butterfly guardista tehtävä sweeppi. Kuinka saadaan kaverin käsi haltuun ennen kuin voidaan sweepata? No, lähdetään nousemaan ylös, jolloin vastustaja luonnollisestikin tarttuu jalkaasi kiinni, hähää, nappaatkin hänen kätensä ja lähdet sweeppaamaan tai haet kauluskuristusta, jolloin vastustaja yrittää blokata kuristavaa kättäsi ja näin on käsi taas pois sweepin tieltä.

Optimal Performancen Sannan luona käydessäni syömäni ruo'an määrä nostettiin. Vatsa tuntuu olevan koko ajan täynnä enkä ehdi tuntea kiljuvaa nälkää aterioiden välillä. Samanaikaisesti olen kuitenkin huomannut, että olen energisempi treenatessani. Tänäänkin useamman 6 minuutin sparrierän päätyttyä olisi ollut vielä paukkuja käyttämättä - jatketaan siis samaan malliin! 

Naudan paistijauhelihaa, quinoaa ja kurkkua

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.