10. tammikuuta 2013

Ei vähempää eikä enempää - täydellinen

Treeniviikkoni on ollut tähän mennessä, ei vähempää eikä enempää kuin, täydellinen. Täydellinen oman mittapuuni mukaan, koska olen onnistunut treenaamaan täsmälleen niin kuin viime sunnuntaina kalenteriini merkitsin. Minulla on nimittäin tapana aina sunnuntaisin suunnitella seuraavan viikon treenit sun muut tekemiset sekä kirjoittaa ne ylös kalenteriini. Olen huomannut, että kalenteriin merkitseminen auttaa pysymään suunnitellussa treeniaikataulussa, minkä lisäksi muiden menojen suunnitteleminen on huomattavasti helpompaa. On myös sanomattakin selvää, että treenit menevät kaiken muun edelle ellei kyseessä ole työ tai perheen hyvinvointiin liittyvä asia.

Kasviksia ja lihhoo

Sanna kanssa tosiaan tehtiin ruokavaliooni pienoisia muutoksia, koska painoni on pysynyt niin kauan samoissa lukemissa. Ruokavaliossani ei ole enää riisiä, tattaria tai quinoaa missään muodossa, tarvitsemani hiilihydraatit saan kasviksista sekä bataatista tai perunasta (vain treenipäivinä), minkä lisäksi marjojen määrää pienennettiin puolella. Toistaiseksi muutokset eivät ole vaikuttaneet treeneihin tai yleiseen olotilaani mitenkään. Toivottavasti saamme näillä muutoksilla painon laskusuuntaan, koska minua suoraan sanottuna hirvittää ajatus siitä, että lepopäivinä söisin vain sekä proteiinia että hiilareita - rasvan puuttuminen ruokavaliosta vaikuttaa olotilaan varmasti! Ja etenkin, kun lepopäivänä aika kuluu niin hitaasti, tekee mieli myös syödä enemmän, kun ei ole tekemistä samalla tavalla kuin treenipäivinä. Huomenna astun digitaalivaa'alle tarkistaakseni mitä kehossani on tapahtunut vai onko tapahtunut yhtään mitään.

Tämän viikon lajiharjoituksissa olemme käsitelleen mm. triangeli -kuristusta sekä pakoa mountista. Triangeli on vanha tuttu kuristus, mutta parin yksityiskohdan viilaamisen jälkeen sen hakeminen sparrissakin luonnistuu toivon mukaan paremmin. Pako mountista on ollut yksi vahvuusalueistani, mutta viime aikoina sparratessani edistyneempien kavereiden kanssa, minulla on ollut pieniä ongelmia. Purppuravyö Aleksi opettikin, että ollessasi alla mountissa siltaat, työnnät kevyesti vastustajaa käsilläsi ylöspäin ja tuot omat jalkasi väliinne, jolloin pääset vaivattomasti etenemään spider guardiin - tämä tekniikkaa toimii isompienkin vastustajien kanssa.

Tänä aamuna olin reippaana @Leticin kuntosalilla 05:45, missä treenaan vielä tammikuun loppuun asti, minkä jälkeen treenipaikkani siirtyy olosuhteiden pakosta lähemmäksi keskustaa. Viikon toinen voimaharjoitus muodostui neljästä eri liikkeestä.

A. Raakarinnalleveto 6 x 3 30kg
B. Raakatyöntö 6 x 3 30kg
C. Etukyykky 1 x 4 40kg, 1 x 4, 4, 3 50kg
D. Hyvää huomenta -tangolla 4 x 8

Kun viimeksi tapasimme Jonin kanssa, kokeilimme minulle uusia alkulämmittelyliikkeitä, joiden avulla sekä rinnallevedon että raakatyönnön tekniikasta saadaan parempi. Dynaamisten lämmittelyliikkeiden lisäksi lämmittelen mm. loikkaamalla penkiltä korokkeen yli. Loikat auttavat hahmottamaan kuin lantion tulee liikkua raakarinnallevedossa. Olen saanut aikaan ihmetteleviä katseita loikkimisillani, mutta tästä on ollut apua - tekniikka on taas hivenen parempi kuin aikaisemmin!

5 kommenttia:

  1. no voi hö! täytyy sit vaan lueskella :) mihin meinaat siirtyä reenailee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siirryn tuohon keskustaan Fressille, koska se on samalla suunnalla työpaikan kanssa (voi helpommin mennä ennen työvuoroa tai vuoron jälkeen treenaamaan) ja siellä lapsiparkkiin ei ole ikärajaa vaan meidän pieni tyttökin pääsee sinne treenini ajaksi. :-)

      Poista
  2. okei kuulostaa hyvältä :) mullaki olis Fressi lähin kuntosali, en tiiä miten sit tonne oon päätyny kuitenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, siirryt säkin vaan tuonne keskustaan treenaamaan! ;-)

      Poista
  3. hehe eeei pysty ;D olishan se helpompaa mut jotenki oon vaan tykästyny :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.