22. helmikuuta 2013

Onko oma peli hallussa?

Aamupaino oli tänään 62,0kg, eli hyvin ollaan kisapainossa. Keskiviikosta lähtien olen levännyt  sekä syönyt huomattavasti hiilihydraattipitoisemmin kuin aikaisemmin. Ystäväni Emilian neuvosta munapuurosta on muodostunut yksi suosikkiruoistani viime päivinä. Lähes valmiin kaurapuuron sekaan lisätään kaksi kananmunan valkuaista, mitkä sekoitetaan hyvin puuron sekaan. Näin peruspuurostakin saa hieman proteiinipitoisempaa evästä.

 Munapuuroa ja marjoja
Keskiviikon ylityötunnit eilisen sairaslomapaikkauksen lisäksi tuntuivat kehossa, mutta onnekseni sain nukuttua viime yönä 11 tunnin yöunet, minkä lisäksi olen nukkunut tänään kahdet päiväunet. Nyt olo tuntuu erittäin hyvältä!

Ollessani aamulla suihkussa aloin miettimään omaa peliäni huomisissa otteluissa. Kesken kiivaimman pohdinnan huomasin kuinka sykkeeni oli noussut varmasti tähtitieteellisiin lukemiin. Jännitystä ilmassa(ko)! ;)

Kuten sanoin, olen miettinyt tulevia otteluita mielessäni. Tiedän täsmälleen, mitä lähden hakemaan - voittoa. Sanotaan, ettei voitto ole tärkeää vaan osallistuminen. P*skapuhetta sanon minä! Totta kai häviämisestä oppii enemmän kuin voittamisesta, sitä en kiellä, mutta omasta mielestäni tatamille astuessa päässä ei tule olla muita lopputuloksia kuin voitto. Myönnän lähteväni hakemaan voittoa, mutta nöyränä. Jos ottelut päättyvät toisin, sitten päättyvät.

Nyt nukkumaan, että jaksaa huomenna nujuta!

2 kommenttia:

  1. Onnea kilpailuihin! Ja täältä löytyis sulle haaste-->
    http://lihastalihasta.blogspot.fi/2013/02/haasteita.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Käyn tsekkaamassa haasteen heti. :-)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.