9. helmikuuta 2013

Rakkaudesta lajiin

Perjantaiaamuna astuin vaa'alle erittäin epäilevällä asenteella: "No ei varmaan ole paino tippunut." Suuren suureksi yllätyksekseni vaaka näytti 60,8, eli viikossa on tapahtunut 1,2 kilon pudotus. Olen syönyt täsmälleen samalla tavalla kuin aikaisemmin - en enempää enkä vähempää. Iltaisin on tehnyt mieli syödä kaapit viimeistä riisikakunmurua myöten puhtaaksi, mutta olen onnistunut pitämään pintani. Viiden päivän lepokaan ei varmasti mennyt harakoille, koska nyt tapahtuu taas.

Koska paino on lähtenyt laskemaan, päätimme Sannan kanssa, että teemme testipainonvedon parin viikon päästä ensimmäiset kilpailut kilpailtuani. Toistaiseksi ruokavaliokin saa pysyä ennallaan, mutta otamme käyttöön totaalilevon kahdeksan viikon välein. Treenaamiseni on sen verran intensiivistä, että tämä on pakollista terveyteni kannalta. Kuten olen aikaisemminkin sanonut, teen tätä omasta tahdostani, terveyden ehdoilla ja rakkaudesta lajiin, joten näillä mennään!

Aamupalaksi tein yhden maailman parhaimmista smoothie'ista, mikä oli räjäyttää tajuntani. Vanhat tutut raaka-aineet, mutta mittasuhteet olivat tällä kerralla paremmat kuin koskaan. Smoothie sisälsi 1dl maustamatonta heraprotskua, 1tl macajauhetta, vehnänorasjauhetta ja psylliumia, 50g mansikoita, mustaherukoita ja vadelmia sekä noin 1dl vettä. Psyllium tekee smoothiesta ihanan kuohkeaa, mitä voi lusikoida tuopista tai suoraan blenderista, jos sattuu olemaan laiskalla tuulella, kuten mie yleensä aamuisin olen.

Aamun täydellinen smoothie 

Ennen lajiharjoituksia kävin purppuravyö Emilian kanssa kahvilla. Ihana puhua treeniasioista sydämensä kyllyydestä! (Ilman, että tarvitsee selittää kaikki termit yksitellen). Muiden ystävieni kanssa pyrinkin olemaan puhumatta liikaa näistä asioista. Emilian kanssa puheet kääntyvät aina liikuntaan tai ruokaan, mistä sitten puhummekin suut vaahdossa, koska ei ole pelkoa etteikö toista kiinnostaisi.

Lajiharjoituksissa käsittelimme butterfly guardia sekä arm dragia - selkäänmeno ja sweeppi. Varsinaisia sparrieriä ei näissä treeneissä ollut vaan rullasimme 20 minuuttia parin vaihtuessa pistesuorituksen jälkeen. Olin epämukavuusalueellani, mutta sain kokea myös pari onnistumista tekniikoita tehdessämme.

6 kommenttia:

  1. sun kisakalenterista puuttuu rome open, oothan tulossa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin puuttuu, koska en ole vielä lyönyt lukkoon sinne lähtemistäni! Iik, pitäisikö sitä laittaa rytinällä kisakuviot käyntiin ja lähteä Roomaan nujuumaan - mieli kyllä tekisi! ;-) Puhutaan tästä lisää, kun nähdään oi Emppu-valkkuni. <3

      Poista
  2. Se on kyl jännä, miten antoisaa on päästä vaahtoamaan samasta asiasta kiinnostuneen ihmisen kanssa asioista, eli terveellisestä elämäntavasta, himosta urheiluun, lisäravinteista, treenin kulusta, kehityksestä.. :)
    Itselläni on miehen lisäksi siskoni, joka ymmärtää oman vaahtoamisen ja lisää omaa vaahtoamistaan samaan soppaan. Lisää kummasti motivaatiota siihen mitä tekee =)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Tekee niin hyvää päästä välillä puhumaan noista asioista oikein kunnolla. :-)

      Poista
  3. nam, ihanan näköistä smoothieta! puolet aineksista on ihan uppo-outoja, pitänee ottaa niistä enemmän selvää :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanalta se myös maistui! ;-) Superfoodeilla saa kivaa lisäpotkua ruokavalioon. Etenkin smoothie'ihin niitä on helppo lisätä.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.