12. maaliskuuta 2013

Alle kuusi viikkoa BJJ Finnish Open'eihin

Enää alle kuusi viikkoa BJJ Finnish Open'eihin, kilpailuihin, mihin olen tähdännyt viime syksystä lähtien. Tällä hetkellä treenit kulkevat pienimuotoisen tauon päätyttyä mitä parhaimmalla tavalla. Viime viikosta muodostuikin yllätyksekseni kevyt viikko, koska alkuviikko meni sekä väsymyksen että kuumeilun merkeissä kun taas viikonloppuna Salpausselän kisat muistuttivat ravintola-alalla työskentelevää pitkillä työvuoroilla.

Lauantaina aloitin testipainonvedon, minkä lisäksi merkitsen tällä hetkellä kaikki syömiseni kalorilaskuriin. Laskimme päivittäistä kalorimäärääni, koska paino on pysytellyt lähestulkoon samoissa lukemissa, vaikka pientä laskusuhdannetta onkin tapahtunut. Sekä painonvedon että kalorimuutoksien myötä paino on humpsahtanut vuorokaudessa n. 1,5 kiloa alaspäin!

Eilen on painonvedon kolmas päivä, mikä tarkoitti käytännössä sitä, että hiilihydraatit on nyt vedetty minimiin (vain vihreitä vihanneksia), suolaa reilusti ja juomani veden määrä on tuplattu kahdeksaan litraan vuorokaudessa. Tällä ohjeistuksella on menty myös tämä päivä ja mennään vielä huominenkin ennen seuraavia muutoksia.

Päivän ensimmäisellä aterialla
munakasta ja vihreitä papuja
Sanna varoitti, että painonvedon aikana mm. nälkä sekä kylmyys voivat vaivata. Toistaiseksi en ole tuntenut nälkää, mutta sisäinen vilukissani on varmasti vaipunut ikiroutaan! Tätäkin kirjoittaessani ylläni on legginssit, collegehousut, pitkähihainen trikoopaita, kaksi collegehupparia, kahdet villasukat ja vieläkin palelee ajoittain. Aamuisen voimaharjoituksen jälkeen istuin kuntosalin saunassa ja heitin löylyä kiukaalle kuin viimeistä päivää, mutta siltikin paleli. Nice - NOT!

Maanantaina tein myös visiitin Tampereelle Optimal Performancelle. Sannan kanssa teimme ties kuinka monennen BioSignature -mittaukseni ja hioimme sotasuunnitelmaamme kisapainon saavuttamiseksi. Tällä hetkellä, kun tarvittavaan painoon on vielä 6 kiloa matkaa! Suunnitelmistamme lisää omassa merkinnässään.

Jonin kanssa teimme voimaa sekä räjähtävyyttä kehittävän harjoituksen hyppimällä mm. boxien päälle - videomateriaalia luvassa tulevaisuudessa!

Taas on viikko polkaistu käyntiin treenien suhteen. Takana kaksi onnistunutta voima- ja räjähtävyysharjoitusta sekä tämän illan jälkeen kahdet lajiharjoitukset.

Ihanaa viikkoa kaikille blogini lukijoille! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.