19. maaliskuuta 2013

PROJECT BJJ FIGHTER – PART III – @LETIC TOURNAMENT IV

Sitten vuorossa videomateriaalia ensimmäisistä kilpailuistani. On ollut todella outoa katsoa tätä Jonin tekemää videota enkä hetkittäin ole osannut pukea pienen pääni sisällä liikkuvia ajatuksia sanoiksi. Kilpailuvietti on kuitenkin kasvanut tämän videon katsomisen myötä. Myönnän, että töitä on tehtävä ennen seuraavia kilpailuita, mutta motivaatio on ainakin kohdallaan.



PS. Ottelussa tapahtuneeseen diskaukseen en osaa sanoa virallista syytä tai hienompaa (oikeaa?) selitystä, mutta niin minulle kerrottiin pikaisesti otteluiden välillä kuin mitä videolla löpisen. Oli kieltämättä hieman hämärä tilanne enkä oikein ymmärtänyt ottelutilanteessa tapahtunutta - sen verran endorfiinipöllyissä tuli oltua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.