31. toukokuuta 2013

Tulevaisuudensuunnitelmia

Virransillan kallioilla Iitissä

Liikunnantäytteisen elämän vastapainona vietin n. viikon kotiseudullani hengittäen raikasta ilmaa - nauttien. Kävin muutaman kerran lenkillä, mutta muutoin treenimäärät pysyivät nollassa. Valmennuksen aikana tärkein oppimani taito on lepääminen silloin, kun on sen aika. Olen oppinut erottamaan milloin on kyse laiskuudesta ja milloin taas oikeasta levon tarpeesta - kroppa kertoo!

Kaupunkiin palattuani kävin Mehiläisessä verikokeissa. Tulokset saan ensi viikolla lääkärikäynnin yhteydessä. Toivottavasti selittämättömään väsymykseen, huimaukseen yms. oireisiin löytyisi selitys. Pahoin pelkään, että oireeni liittyvät kilpirauhaseen, mutta pyrin olla miettimättä asiaa sen suuremmin ennen kuin kuulen tulokset.

Lenkkeilymaisemat 

Raskas treenikausi sekä tiukka kisadieetti verottivat enemmän kuin osasin kuvitellakaan. Tulevaisuudessa haluan edelleen kilpailla rakastamassani lajissa, mutta niin ettei kehoni uuvu yhtälailla kuin mitä se on tällä hetkellä. Onko se sitten kilpailemista ylemmässä painoluokassa vai mitä, sen aika näyttää. Valmennukseni Optimal Performancella on oppimisprosessi niin kehon toiminnasta, liikunnasta kuin ravinnostakin. Olen sanoinkuvaamattoman kiitollinen, että olen päässyt heidän valmennettavakseen. Tuskin Suomessa parempaa valmennusta saakaan! Jonin kanssa olemme vieneet voimaharjoitteluni uudelle tasolle ja Sannan kanssa tutkimme kuinka kehoni toimisi mahdollisimman hyvin ruokavalion avulla. Molemmat valmentajani paneutuvat työhönsä suurella sydämellä - iso käsi heille!

Viime syksynä, valmennuksen alkumetreillä tavoitteenani oli vain saada itseni hyvään kuntoon sekä ennen kaikkea menestyä ensimmäisissä arvokisoissani. Kuten blogiani seuraavat tietävät, toivottua menestystä ei tullut, mutta kokemusta sitäkin enemmän. Tappio kirvelee sisintä edelleen, mutta se ei saa minua lannistumaan. Päinvastoin!

Valmennuksen edetessä sekä ajatus- että arvomaailmani on muuttunut täysin. Vaikka kehon kokonaisvaltainen hyvinvointi on ollut minulle pitkään yksi tärkeimmistä asioistani, vasta valmennuksessa Optimal Performancen opissa olen oppinut tekemään oikeat valinnat sen saavuttamiseksi. Olen menossa oikeaan suuntaan: treenaaminen sekä lepo ovat balanssissa, mutta ravinto vaatii vielä työstämistä Sannan kanssa. Vaikeuksia tuottaa mm. löytää vastaus satunnaisen turvotuksen syyhyn ja mikä on normaalia vatsantoimintaa.

Tyttäreni 1-vuotisjuhlista

Uusia kilpailuita tulee, mutta minulla on vain tämä yksi keho koko elämäni. Kuinka hyvin se toimii, on minun käsissäni.

Resepti: bataattilasagne

Porkkanaraaste bataattilasagnen kaverina 

BATAATTILASAGNE
keskikokoinen bataatti
500g naudanjauhelihaa
keltasipuli
4 valkosipulinkynttä
1tlk tomaattimurskaa
suppilovahveroita
ruususuolaa
mustapippurirouhetta
paprikajauhetta
Provencen mausteseosta (timjamiinia, rosmariinia, kynteliä, oreganoa, basilikaa)

Kuori bataatti sekä leikkaa se ohuiksi viipaleiksi. Kuori samalla sipulit. Ruskista pannulla jauheliha yhdessä sipuleiden kanssa. Lisää tomaattimurska ja suppilovahverot ruskistetun jauhelihan joukkoon. Mausta suolalla, mustapippurilla, paprikalla ja Provencen mausteseoksella.

Jätä jauhelihaseos odottamaan ja valmista seuraavaksi "valkokastike".

VALKOKASTIKE
3rkl neitsytkookosöljyä
2rkl kookosjauhoa
ruususuolaa

Sulata neitsytkookosöljy kattilassa ja lisää joukkoon kookosjauhot. Pyörittele öljy-jauhoseosta hetken aikaa. Lisää Alpro Soya, minkä jälkeen keitä kastiketta miedolla lämmöllä n. 5 minuuttia. Mausta suolalla. Alkuperäisessä Monkeyfoodin reseptissä käytettiin voita sekä kookoskermaa, mutta näinkin lasagnesta tuli erinomaisen makuista eikä eroa huomannut.

Koko bataattilasagne uunivuokaan. Vuorotellen bataattiviipaleita sekä liha-suppilovahveroseosta. Viimeisenä kaada pinnalle viimeiseksi valmistamasi "valkokastike".

Paista 225 asteessa n. tunti.

28. toukokuuta 2013

Päätöksiä levon lomassa


Tiluksien tarkastelua ;)

Blogi on pysynyt viime aikoina vaitonaisena, mutta täällä ollaan edelleen. Noin viikko sitten päätin , etten tule kilpailemaan Roomassa kesäkuun lopussa, koska terveydentilani ei salli sitä tällä hetkellä. Tällä viikolla olen menossa kilpirauhaskokeisiin - ihan kaiken varalta.

Food Detective -testin myötä olen pyrkinyt välttämään mm. lehmänmaitotuotteita sekä kananmunia. Karsimalla muutamia ruoka-aineita pois, olen huomattavasti energisempi eikä ihoni ole oireillut samalla tavalla kuin ennen eliminaatioruokavaliota. Viimeisen kuukauden aikana en ole punninnut ainuttakaan ruoka-annostani vaan olen syönyt fiiliksen mukaan - vatsa täyteen, muttei ähkyyn asti! Painoa tarkkailen satunnaisesti kerran-kaksi parissa viikossa. Lisäravinteet täydentävät ruokavaliotani, mistä saan kiittää sponsoriani Solgar Nordicia! Heiltä testiin saamastani Life Drinkistä on muodostunut yksi tärkeimmistä lisäravinteistani. Life Drink sopii niin sellaisenaan nautittavaksi kuin smoothienkin sekaan!

Kai lasillinen punaviiniäkin menee lisäravinteesta silloin tällöin :)

Seuraavat kilpailut, missä aion kilpailla ovat heinäkuun 13. päivä Hangossa. Sään salliessa ottelut käydään Hangon Summerfight'eissa ulkoilmatatameilla - mahtavaa! Näissä kilpailuissa kilpailen -63 kiloisten painoluokassa, eli painonvedosta ei tarvitse olla huolissaan vaan voin keskittyä täysillä itse asiaan. Tulevaisuudessa tulen mitä todennäköisemmin kilpailemaan ylemmässä painoluokassa kuin mitä kilpailin BJJ Finnish Openeissa huhtikuussa - aika näyttää.

Viikonloppuna lähdin maaseudun rauhaan lataamaan akut täyteen positiivista energiaa. Maalla ollessa sielu todella lepää! Myös tämän viikon saan vain nauttia olostani sekä tyttäreni seurasta, koska vietän tässä parhaillani viime vuoden talvilomaani.

Jiujitsua en ole hetkeen treenannut terveydentilan heikentymisen vuoksi, mutta olen ulkoillut sitäkin enemmän. Kävellyt luonnon rauhassa, hengittänyt raikasta ilmaa, joogannut sekä venytellyt. Jos terveydentila jatkaa paranemistaan, ensi viikolla aloitetaan myös lajiharjoitukset.

18. toukokuuta 2013

Haaste: kysymyksiä II

Sain Kaunisvahvaonnellinen -blogin Elsiltä haasteen, minkä ideana on vastata hänen keksimiin 5 kysymykseen sekä kehitttää itse 5 kysymystä ja haastaa valinnainen määrä bloggaajia vastaamaan näihin (tekstin lopussa).

KYSYMYKSET

1. Muuttaako kesä liikuntatottumuksiasi, jääkö esim. sisällä liikkuminen kokonaan ulkolajien varjoon tai tuleeko kuvioihin kenties joku aivan uusi laji?
- Saatan lenkkeillä useammin kuin talvella auringonpaisteen innoittamana, mutta muutoin urheiluharrastukset pysyvät samoina.

2. Mikä on bravuurisi keittiössä, ruoka joka onnistuu AINA?
- Bravuurini keittiössä on ehdottomasti bataattilasagne, mikä onnistuu aina ja maistuu koko perheelle.

3. Oletko välineurheilija? Pursuavatko kaappisi erilaisia kenkiä, vaatteita ja muuta sälää, vai menetkö peruskamoilla?
- Perusvälineistöllä mennään, koska kehitykseen ei vaikuta treenivaatteet tai -kengät vaan se itse treenaaminen.

4. Aamu-, päivä-, ilta- vai yötreenit? Milloin kulkee parhaiten ja miksi?
- Hyvät yöunet nukuttuani pidän siitä, että pääsen treenaamaan aamulla, mutta kyllä iltatreenitkin maistuvat. Vuorotyön vuoksi on ollut pakko opetella treenaamaan eri vuorokauden aikoina.

5. Mikä on sun suurin liikunnallinen saavutus? Miksi juuri se?
- Suurin liikunnallinen saavutukseni on ehdottomasti kilpaileminen BJJ:ssa alle vuosi tyttäreni syntymän jälkeen.

MINUN KYSYMYKSET

1. Mitä urheilulajia haluaisit kokeilla, mutta et ole vielä uskaltanut?
2. Mikä on suosikkihedelmäsi?
3. Mitä mieltä olet ns. superfoodeista?
4. Mitkä ovat liikunnalliset/ ravinnolliset tavoitteesi tulevaisuudelle?
5. Mikä/ mitkä asiat tekevät sinusta onnellisen?

HAASTAN

15. toukokuuta 2013

Mietteitä tulevasta sekä rinnallevetoa Nääshallissa

Viime aikoina treenit eivät ole kulkeneet toivomallani tavalla. Tuntuu, ettei kypärä pysy menossa mukana eikä ole motivaatiota edes yrittää. Sinnikkäästi ole tästä huolimatta käynyt treenaamassa mahdollisuuksien mukaan, mm. maanantaiaamuna, jolloin otimme guardin ohitus -sparria sekä lopuksi vielä 6 minuutin eriä perusnujuumista.

Olen myös miettinyt seuraavaa mahdollista kisadieettiäni. Rome Openit ovat kesäkuun lopussa, mutta lähestulkoon päivittäin olen pohtinut osallistuako vai ei. Rehellisesti sanottuna painonveto hirvittää suunnattomasti, vaikka pudotettava kilomäärä on huomattavasti pienempi kuin ensimmäisellä kerralla. Takaraivossa on vain pelko voimien menettämisestä sekä kropan kramppaamisesta ottelun alkaessa.

Tuntuu myös, ettei kroppani toimi tällä hetkellä niin kuin sen tulisi toimia, mikä omalta osaltaan pistää miettimään onko kisadieetti tässä vaiheessa hyväksi. Viime aikoina minua on huimannut usein, olen väsynyt, vaikka olisin nukkunut 8-10 tunnin yöunet, päätäni on särkenyt useammin, olen stressaantunut. Tämän lisäksi kehoni kerää nestettä etenkin käsiin, jalkoihin ja kasvoihin. En tunne selviäväni dieetistä toivomallani tavalla, minkä vuoksi en näe välttämättömyytenä lähteä kilpailemaan kesäkuun lopussa. Alusta asti olen mennyt terveyteni ehdoilla, mutta vasta nyt taidetaan punnita olenko sanani mittainen nainen.

Maanantaista lähtien olen noudattanut eliminaatioruokavaliota, eli ruokavaliostani on poistunut kaikki yliherkkyysoireita aiheuttavat ruoka-aineet. Toistaiseksi mm. lehmänmaidon sekä kananmunien puuttuminen ruokavaliosta ei ole aiheuttanut ongelmia. Oikeastaan olen yllättynyt kuinka kivuttomasti ko. ruoka-aineiden poistaminen on tapahtunut. Jo kahdessa päivässä iho-oireeni, kutina/ hilseily, ovat vähentyneet huomattavasti. Turvotuksen suhteen en osaa tässä vaiheessa sanoa vielä mitään, koska naisten päivät alkoivat muutama päivä sitten, mikä taas omalta osaltaan lisää pientä turvotusta kehossa.




Tänä aamuna matkustin Tampereelle, missä minulla oli sovittuna treenitreffit Optimal Performancen Jonin kanssa. Jonin kanssa olemme opetelleet painonnostoliikkeitä loppuvuodesta 2012 lähtien, mm. rinnallevetoa. Tällä kertaa emme treenanneetkaan toimiston kanssa samassa rakennuksessa olevalla Fressillä vaan menimme legendaariselle Nääshallin painonnostosalille. En tiedä antoiko auttoiko painnonnostosalilla vallitseva ilmapiiri vai mikä, mutta tekniikka napsahti tänään astetta enemmän kohdalleen - hitaasti, mutta sitäkin varmemmin kohti puhdasta tekniikkaa!

13. toukokuuta 2013

Ruokayliherkkyystestin tulokset

Pari päivää sitten tein Food Detective -ruokayliherkkyystestin. Testin tekeminen oli helppoa, mutta tulosten odottaminen hieman vaikeampaa. Ennen testiä kuvittelin, että gluteeni aiheuttaisi minulle kaikista eniten yliherkkyysreaktioita, mutta testin tulokset osoittivat toisin.

YLIHERKKYYTTÄ AIHEUTTAVAT RUOKA-AINEET
01. Cashewpähkinä
02. Lehmänmaito
03. Kananmuna
04. Palkokasvit (herneet, linssit, pavut)
05. Appelsiini, sitruuna

Vaikka gluteeni ei testin mukaan näytä aiheuttavan minulle yliherkkyysoireita, aion tästäkin eteenpäin pääsääntöisesti välttää gluteenipitoisia raaka-aineita. Cashewpähkinät poistin ruokavaliostani samantien, koska se oli testituloksista kaikista tummansinisin, eli aiheuttaa pahimmat yliherkkyysoireet kehossani. Palkokasvit sekä appelsiini/ sitruuna on helppo poistaa ruokavaliosta, mutta lehmänmaidon ja kananmunan poistaminen vaatii pientä ajattelutyötä - millä korvaan nämä?

Sannan ohjeiden mukaan pidän heraproteiinin vielä palautusjuomassa, mutta muutoin maitotuotteet ovat pannassa. Maitorahka, raejuusto ja FAST Pudding korvataan esim. kuivalihalla, erilaisilla leikkeleillä, riisiproteiinilla tai smoothiella/ raakapuurolla, missä riisiproteiini. Juuston tilalle vuohenmaitojuusto satunnaisesti.

Kananmunan tilalle lohta, poroa, saksanhirveä, lammasta, kuhaa, ahventa, siikaa, makrillia tai vaikkapa tonnikalaa.

Aluksi kuvittelin etten voi enää syödä yhtään mitään, mutta todellisuudessa tilanne on täysin päinvastainen. Miksi muutenkaan keskittyä siihen mitä ei saa syödä, kun voi keskittyä siihen mitä kaikkea sitä saakaan suuhunsa laittaa.

Vaniljalla maustettu tattaripuuro
tuoreilla mansikoilla ja kiivillä

Yliherkkyysoireita aiheuttavien ruoka-aineiden eliminaatioaika on 3 kuukautta, minkä loputtua ruoka-aineita voi yksi kerrallaan kokeilla palauttaa takaisin. Jos minkäänlaisia oireita, esim. turvotusta, iho-oireita tai väsymystä, ei esiinny, ruoka-aineen voi palauttaa maltillisesti takaisin. Jos oireet kuitenkin palaavat, kyseistä ruoka-ainetta on luonnollisestikin vältettävä.

10. toukokuuta 2013

Ruokayliherkkyystesti Food Detective

Tulevaisuudessa painoni tulisi pysyä offseasonilla 59-60 kilon tuntumassa, ettei painonvedosta tulisi yhtä rankkaa koettelemusta kuin mitä se oli Finnish Openeihin valmistautuessani. Olen ollut pääsääntöisesti miinuskaloreilla tyttäreni syntymästä lähtien, eli pian vuoden verran. Jotta pystyisimme pitämään painon mahdollisimman helposti suunnitelluissa lukemissa, päätimme Sannan kanssa teetättää minulle Food Detective ruokayliherkkyystestin.

"Turvottaako sinua, kun olet syönyt tiettyjä ruokia? Väsyttääkö sinua aina tiettyyn aikaan päivästä? Särkeekö päätäsi ilman syytä? Nämä kaikki oireet voivat viitata ruokayliherkkyyteen" (Food Detective 2013).


Food Detective tunnistaa ne elintarvikkeet, mitkä aiheuttavat useisiin sairauksiin liittyvää IgG:n tuotantoa. Tällaisia sairauksia ovat mm. ruokayliherkkyys, ärtyvän suolen oireyhtymä, ekseema sekä niveltulehdus. Kun on saanut selville oireita aiheuttavan elintarvikkeen, sen voi helposti poistaa ruokavaliostaan.


Food Detective -paketin sisältö

Testi ei sovellu allergian toteamiseen. Reaktioastian pohjassa on eri ruoka-aineiden proteiineja sisältäviä pieniä ympyröitä. Sormenpäästä otetaan verinäyte, joka laimennetaan ja kaadetaan astiaan. Ilmaisin- ja kehitysliuoksen tunnistaessa ruoka-aineiden vasta-aineita, astian pohjassa olevat ympyrät muuttuvat sinisiksi. Vasta-ainereaktion aiheuttaja selviää reaktioastian pohjakartasta.

Tummansininen ympyrä tarkoittaa voimakasta reaktiota kun taas vaaleansininen lievää reaktiota. Voimakkaan reaktion saaneet ruoka-aineet tulisi poistaa ruokavaliosta. Vaaleansiniset lievää reaktiota aiheuttavia ruoka-aineita tulisi välttää mahdollisuuksien mukaan. Valkoisiksi jääneet ympyrät eivät vaadi toimenpiteitä.

Testin tuloksista kerron omassa merkinnässään, mutta sen verran voin kertoa, että olen yllättänyt. Tulevaisuudessa ruokavalioni tulee vaatimaan enemmän suunnittelua, mutta jos sen hintana on parempi olo ja kokonaisvaltainen hyvinvointi niin mikä ettei!

4. toukokuuta 2013

Paluu treenirintamalle

Finnish Openit kilpailtuani pidin viikon lepoa treeneistä sekä söin vapaammin kuin yleensä. En punninnut mitään enkä aina valinnut niitä terveellisempiä vaihtoehtoja. Puolessa välissä viikkoa alkoi tuntua siltä, että nyt on pakko alkaa siistimään ruokavaliota, koska olo oli kaikin puolin epämukava: turvotusta, päänsärkyä, väsymystä. Turvotukseen vaikutti omalta osaltaan myös suolan sekä veden palaaminen ruokavalioon, mutta pääsääntöisesti turvotus oli täysin itseaiheutettua.

Vapaan syömisen viikko huipentui viime lauantai-iltana tortillaillalliseen ystävien kanssa. Hyvä ruoka, vielä parempi seura!

Kaikki itsetehtyä cheese dippiä
ja creme fraichea lukuunottamatta

Treenirintamalle palasin tällä viikolla juoksun sekä muutaman lajiharjoituksen merkeissä. Uudet työkuviot 15 tunnin työvuoroineen ovat tehneet treenaamisesta lähestulkoon mahdotonta, koska vuorokaudesta haluan pyhittää aikaa myös perheelle - nukkuakin pitäisi. Onnekseni työkiireet helpottavat vähitellen, mikä mahdollistaa normaalin elämänrytmin. Ensi viikosta lähtien pääsen treenaamaan taas tavoitteellisesti kohti seuraavaa tavoitettani Rome International Openeita.

Oho, ei treenivaatteita ja tukkakin on laitettu

Seuraavat kilpailuni ovat tosiaan Rome International Openit, mitkä nimensä mukaisesti kilpaillaan Roomassa. Töitä on tehtävä menestyäkseen, mutta periksi ei anneta ennen kuin sydänkäyrä on suora. Tottakai menen edelleen perheen, terveyden yms. ehdoilla, mutta pikku asiat eivät saa tätä tyttöä luopumaan tavoitteistaan. Seuraaviin kilpailuihin lähden treenaamaan niin, että teen enemmän lajitreeniä kuin aikaisemmin, koska painimaan oppii vain painimalla. Fysiikkaharjoittelusta en tule luopumaan kokonaan, mutta sen määrä vähenee lajitreenien lisääntyessä.

Tämän hetken lempparitee Clipperiltä

Tällä viikolla olen syönyt siistityn ruokavalion mukaisesti, mutta en ole vieläkään punninnut syömiäni ruoka-aineita keittiövaa'alla. En ole myöskään käynyt itse vaa'alla sitten kisavaa'alle astumiseni, koska nyt tuntuu siltä, että näin on parempi. Olen syönyt terveellisesti musta tuntuu -fiiliksen mukaisesti. Reippaasti vihanneksia, hedelmiä, proteiinia, hyvälaatuista rasvaa sekä hiilareita, kuten perunaa, amaranttia, kauraa.

2. toukokuuta 2013

Kokeiltavana: TERRANOVA Life Drink

TERRANOVA Life Drink sopii täydellisesti smoothieen :)

Solgar Nordicin sponsoripaketin mukana sain kokeiluuni TERRANOVA Life Drink'in. Tämä ravintolisä on Nordic Premium Groupin valmistama eikä sillä ole mitään tekemistä sponsorini Solgar Nordicin kanssa. Life Drink -ravintolisä sisältää kylmäkuivattuja kasvijauheita, tiivistettyä täysruokaa ja muita luonnollisia ruoan aktiivisia ainesosia. Ravinnerikas Life Drink sisältää mm. luonnossa esiintyviä fytoravinteita, hivenaineita, proteiineja, entsyymejä, maitohappobakteereja, rasvahappoja sekä kuituja.

Life Drink ei sisällä täyteaineita, sidosaineita eikä muita lisäaineita eikä gluteenia, maidon ainesosia, eläinperäisiä aineita, säilöntäaineita, sokeria, väri- tai makeutusaineita. Tämä tuote soveltyy täysin myös vegetaristeille ja vegaaneille!

TERRANOVA LIFE DRINK
- papu- ja riisiproteiineja
- riisinlesejauhetta
- spirulinaa ja klorellaa
- 10 viherjauhetta
- 10 marjajauhetta
- sienijauheita
- Omega 3, 6, 9 rasvahappoja
- 7 ruoansulatusentsyymiä
- 5 maitohappobakteerikantaa
- prebioottista kuitua

Avattuani Life Drink -pakkauksen pieni epäilyksen tunne valtasi mieleni. Purkin sisältämä jauhe näytti ensisilmäyksellä juuri siltä, ettei se voi missään nimessä maistua hyvältä. Epäileväinen ilme kasvoillani sekoitin mittalusikallisen veden sekaan, mikä vahvisti epäilyksiäni, koska vesituoppini sisältö näytti lähinnä kuravedeltä eikä herkulliselta ravintolisältä. Varovasti otin pienen hörpyn tuopistani, mutta kappas keppanaa, se maistuikin hyvältä! Pian tuopillinen Life Drink'iä oli kadonnut ja kasvoilleni oli vaihtunut iloinen hymy. Juoman nauttimisen jälkeen olo oli virkeä eikä vatsani enää murissut. Kisadieetillä Life Drink sopii mielestäni erinomaisesti kerran päivässä nautittavaksi välipalaksi, mikä poistaa näläntunteen tuoden tilalle pirteän, elinvoimaisen, olon. Kisadieetin ulkopuolella olen sekoittanut mitallisen Life Drink'iä smoothien sekaan, mihin se sopiikin oikein erinomaisesti. Näin smoothiesta saa kunnon terveyspommin!

Life Drink hyppäsi vadelma-mustaherukkasmoothieen, mmm 

Kiitos Solgar Nordicille, että sain TERRANOVA'n Life Drinkin testattavakseni.