11. lokakuuta 2013

Hoo Moilasena

En tiedä mistä aloittaisin tämän merkinnän.

Viime aikoina mielialani ovat vaihdelleet suunnattomasti, mitä tulee ruokavalioon tai treenaamiseen. Yhtenä päivänä asetan itselleni kilpailutavoitteita, mutta toisena päivänä saatan heittää kaikki tavoitteet mielikuvitukselliseen roskakoriin. Päällimmäisenä mielessäni on kuitenkin harrastaa liikuntaa niin, että saan siitä voimaa arkeen.

Viikonloppuna olisi salikilpailut GB Gymillä Helsingissä, mutta ei ole mitään mieltä lähteä kilpailemaan näillä treenimäärillä - tulisi vain paha mieli. Jos tulen vielä kilpailemaan tulevaisuudessa, tulen lähtemään sinne hyvin treenanneena.



Parin viikon kuluttua pitäisi viimeisempien verikokeiden tuloksien saapua. Pelonsekaisin tuntein odotan, mitä lääkärillä on minulle tällä kerralla kerrottavanaan. Oli mitä oli, pääasia, että terveydentilaani viimeinkin tutkitaan huolellisesti eikä vain olkia kohauttaen kerrota kaiken olevan hyvin, ovathan kaikki arvot viitteiden sisäpuolella.

Tällä viikolla eräissä Santeri Liliuksen vetämissä treeneissä olin kieltämättä täysin Hoo Moilasena, kun teimme tekniikkaa. Käsittelimme sitä kuinka saada itse pisteet, kun kaveri on vetämässä guardiin. Tämä on mahdollista sekä pyyhkäisemällä kaverin jalat että prässäämällä ja shoottaamalla vastustajan jalkoihin. Pyyhkäisy-yrityksistä ei tullut muuta kuin sanomista, mutta shoottaminen lähti onnistumaan "muutaman" yrityksen sekä minulle näytetyn mallisuorituksen jälkeen. Kuinka niinkin yksinkertaiselta näyttävä asia voi olla käytäntöön tuotuna sanoinkuvaamattoman vaikea? Sparri sentään kulki suhteellisen hyvin... lopussa vaan huomasin, että olisi ollut syytä ottaa kevyemmin, kun sykkeet olivat pilvissä eikä hapotukselta vältytty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.