21. tammikuuta 2014

Lisbon calling

Tänään minun olisi pitänyt alkuperäisen suunnitelman mukaan matkustaa Tampereelle Joni -valkun treenipiiskan alle, mutta valitettavasti tunsin oloni vielä maanantai-iltana sen verran huonoksi, etten olisi ollut tänään kykenevänen treenaamaan täysillä ruumiin ja sielun voimilla. Parannutaan nyt kunnolla, ettei tule jälkitauteja tai sairastuta uudestaan ja vielä vakavammin.

Huomenna lähdemme mieheni Severin kanssa Lissaboniin brasilialaisen jujutsun EM -kilpailuihin. Mieheni on kilpaillut kaksi-kolme (en muista tarkkaan) kertaa aikaisemminkin Lissabonin auringon alla. Severi tulee kilpailemaan tulevana sunnuntaina ruskeavöisten -70kg painoluokassa. Lähdemme kilpailuihin 10 hengen porukalla, eli ihan kaksin emme pääse reissussa olemaan, mutta nämä kisamatkat/ -viikonloput ovat sitä meidän parisuhteen laatuaikaa! Mm. marraskuussa vietimme vapaan viikonloppuni Helsingissä BJJ:n SM -kilpailuissa.  ;-)

Myös hyvä ystäväni Emilia kilpailee Lissabonissa purppuravöisten naisten -53,5kg painoluokassa. Mielenkiintoista päästä näkemään minkälainen taso maailmalla on BJJ -naisten keskuudessa. Kun minulla on riittävästi treeniä sekä kisakokemusta Suomesta takataskussa, minäkin haluan kilpailla ulkomailla, mutta nyt keskitytään täysillä masuasukkiin eikä mietitä vielä yksiäkään kilpailuita (,vaikka polte tatamille onkin kova).

Nuhan taltuttamiseksi valmistin eilen illalla porkkana-inkiväärikeittoa, mikä onnistuikin mielestäni todella hyvin. Keittoon tarvitaan n. 1kg porkkanoita, kaksi keltasipulia, valkosipulia oman maun mukaan, iso pala tuoretta inkivääriä, ruususuolaa sekä kookoskermaa. Ensimmäiseksi kuorin ja paloittelin porkkanat, minkä jälkeen keitin ne osittain kypsiksi. Tämän jälkeen kuorin ja paloittelin sipulit sekä inkivääripalan. Soseutin porkkanalohkot, sipulit sekä inkiväärin tehosekoittimessa tasaiseksi massaksi, minkä jälkeen keitin sosekeittoa miedolla lämmöllä n. 15 minuuttia. Aivan loppuvaiheessa lisäsin tölkin kookoskermaa ja maustoin keiton vielä ripauksella ruususuolaa. Porkkana-inkiväärikeitto maistui hyvin yhdessä 2% raejuuston kanssa! 


Läppäri ei lähde mukaan kisamatkalle, joten seuraavan kerran päivitän blogiani ensi viikolla. Palaamme takasin Suomeen keskiviikkona, jolloin luvassa pieni matkakertomus kuvien kera. Ei muuta kuin ensi keskiviikkoon, treenatkaa, nauttikaa elämästä, hymyilkää - moikka!

PS. En ole vieläkään pakannut yhtään mitään. Jos sitä aloittaisi etsimällä passin ...  :lol:

2 kommenttia:

  1. Vihaan sosekeittoja ja vihaan raejuuston sekottamista lämpimään ruokaan ja silti sä oot saanu siitä kombosta näin hyvän näköisen kuvan. :D Piruvie..

    VastaaPoista
  2. Nyt muistuikin mieleen, että tästähän on keskusteltu joskus opiskeluaikoina. :-D Kaapissa ei ollut muuta proteiininlähdettä niin vedin sitten raejuustoa, ja mikäs sen parempaa (,kuten kuvakin kertoo). ;-)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.