21. tammikuuta 2014

Taistelua flunssaa vastaan

Tyttäreni 0-3 -vuotiaiden päiväkotiryhmässä sairastetaan (kausi)flunssaa, mikä rantautui myös meidän huusholliimme viime tiistaina. Naperon nenä on vuotanut siitä lähtien, mutta meidän aikuisten flunssa alkoi viattoman tuntuisella kurkkukivulla torstai-iltana. Perjantaista lähtien onkin sitten ollut nenäliinapaketille käyttöä, samoin nenäkannulle, koska olo on sen verran tukkoinen.

Kurkuni tuntuu tällä hetkellä todella pahalta, minkä vuoksi olen ottanut viikonlopusta lähtien extra-annokset mm. C- ja D -vitamiinia. Olen lisännyt smoothieni sekaan Bioticsin Bio-D-Mulsion Fortea, mikä on vahva nestemäinen D3 -vitamiinivalmiste. Ensimmäisen kerran kokeilin Bio-D-Mulsion Fortea Kaisa Jaakkolan suosituksesta, kun sairastuin flunssaan ensimmäisen kisadieettini aikana. Kaisan mukaan lisäämällä tuota pari tippaa ruokavalioon heti ensimmäisten flunssaoireiden ilmaannuttua, saattaa välttyä koko flunssalta - kunhan muistaa myös höllätä muutenkin pariksi päiväksi!

[caption id="" align="aligncenter" width="800"] Clipperin lemon & ginger teetä sekä itsetehtyä raakasuklaata[/caption]


[caption id="" align="aligncenter" width="800"] Raakasuklaiden sisällä mulperimarjoja (sydämen muotoiset) sekä mehiläisen siitepölyä (neliöt)[/caption]
Kurkku ei tunnu enää niin kipeältä, mitä vielä kaksi päivää sitten, mutta nenä vuotaa edelleen. Onnekseni tukkoisuus on helpottanut nenäkannun ansiosta - suosittelen sen käyttöä kaikille flunssasta kärsiville!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.