28. huhtikuuta 2014

Mikä pitää naisen tiellä?

Viime torstaina kävin toistamiseen hieronnassa Vierumäen urheiluopistolla, mutta tällä kerralla olin varannut pidemmän, 1h 45min, hieronnan. :-)  Hieronnan aikana käsiteltiin pääsääntöisesti niska-hartiaseutu sekä alaselkä, koska ne ovat näin raskauden myötä kovassa rasituksessa painon lisääntyessä ja kehon painopisteen muuttuessa.

[caption id="" align="aligncenter" width="533"] Kohta ratkeaa paidan saumat :-D[/caption]
Viimeiset 30 minuuttia hieronnasta keskityttiin jalkoihin. Voin muuten kertoa, että etureisien hierominen tuntui välillä varsin muikealta!  :-D Pidän siitä, että hieronta tuntuu kunnolla, varsinkin selkää hierottaessa, mutta kyllä tuo jalkojen hieronta tuntuu huomattavasti enemmän lihaksissa, vaikka voimaa käytettiin vain murto-osa siitä mitä yläkropan hieronnassa.

Viime viikko kului kevyemmissä merkeissä eikä liikuntasuorituksia juurikaan ollut pihaleikkejä tai lyhyitä kävelylenkkejä lukuunottamatta. Suoraan sanottuna minua ei ole kiinnostanut lähteä kuntosalin hämärään, kun ulkona on ollut niin kauniit ilmat. Olenkin sitten ulkoillut useita tunteja päivässä yhdessä tyttäreni kanssa. Tyttökin nauttii, kun pääsee tekemään hiekkakakkuja tmv. mielin määrin ja mikä mahtavinta, ei ole tarvinut pukea päälle niin paljon kuin talvella.

Tällä viikolla aion kuitenkin palata kiltisti kuntosalitreenin pariin, mutta sallittakoot nämä hetkelliset hairahdukset.  ;-) Voimaharjoittelu on kuitenkin se juttu, mikä pitää naisen tiellä. Jalkatreeni olisikin seuraavana vuorossa, eli taidan näillä puheilla pakata repun valmiiksi eteisen nurkkaan odottamaan, kunnes mies saapuu töistä ja minä pääsen hetkeksi irrottautumaan lapsiperhe-arjesta.

25. huhtikuuta 2014

Viimeisellä kolmanneksella

Keskiviikkona kävin taas neuvolassa tarkistuttamassa, että raskaus etenee niin kuin pitääkin.

32. raskausviikon täyttyessä painoa on kertynyt raskauden alusta n. 10kg, mikä on oikein sopiva määrä minun kokoiselleni ihmiselle. Paino saattaa nousta vielä muutaman kilon ennen synnytystä, mutta minun puolestani painonnousu saisi tasaantua vähitellen. :-) Tämä toive mielessäni olenkin kiinnittänyt entistä enemmän huomiota päivittäiseen ruokavaliooni - etenkin lisättyä sokeria yritän välttää parhaani mukaan! Pyrin myös pitämään ateriarytmin tasaisena, etteivät erilaiset mieliteot pääsisi vahingossakaan valloilleen.

Täällä "evakossa" ollessamme ruokavalioni ei ole ollut täysin sellainen, kuten haluaisin, mutta pääpiirteittän olen kuitenkin onnistunut siinä pysymään. Eniten ikävöin tällä hetkellä VitaMix -tehosekoitintani sekä ns. superfood -varastoani, koska smoothieviritykseni ovat olleet nimittäin lähes ala-arvoisia täällä ollessamme.  :roll:

Verenpaine oli edelleen todella hyvä (115/ 66), vaikka ei olisi yhtään epänormaalia, että verenpaine lähtisikin pienoiseen nousuun näillä raskausviikoilla. Tuntuu, että olo vaan paranee, mitä pidemmälle raskaus etenee. Toki minulla on raskauteen kuuluvia "kolotuksia", mutta muuten olo on lähestulkoon erinomainen.  :-D

Hemoglobiinia ei mitattu tälläkään kertaa, mitä hieman ihmettelin. Ihmettelyyni vastattiin kertomalla, ettei ole syytä tarkistaa hemoglobiinia, koska se on ollut alkuraskaudesta aina keskiraskauteen erinomainen. Viime kesästä lähtien ole syönyt Solgar Nordicin Gente Iron -rautavalmistetta n. 3 kuukauden välein neljän viikon kuurin, koska verestä mitattuna rauta-arvoni ovat heikot. Arvot ovat lähteneet nousuun, mutta vielä ei olla lähelläkään optimaalisia arvoja.

[caption id="" align="aligncenter" width="640"] Vanhat raskausarvet ovat alkaneet ikävästi tummentua[/caption]
SF -mittani kulkee edelleen keskikäyrän mukaisesti, mikä kertoo, että vauva kasvaa tasaisesti - totta kai vauvan asentokin voi vaikuttaa SF -mittaan hieman. Sydänäänetkin kuuluivat sekä vahvoina että tasaisina, eli ei syytä huoleen senkään asian puolesta!  Myöskään sokereita/ valkuaisaineita ei löytynyt.

Laskettuunaikaan ei ole enää kuin 8 viikkoa, mikä tarkoittaa sitä, että viimeistään 10 viikon (+ 2 vuorokauden) kuluttua pieni poika on sylissäni (mikäli kaikki vaan menee hyvin). En halua miettiä, mikä voisi mennä pieleen vaan pyrin tässäkin asiassa positiivisuuteen. Ikäviä asioita tapahtuu eikä niitä kaikkia voi ennaltaehkäistä, vaikka haluaisimmekin. Tärkeintä on mielestäni uskoa hyvään eikä syyttä suotta murehtia tulevaa!  ;-)

Näin raskauden loppumetrien lähestyessä olen väistämättäkin miettinyt tulevaisuuttani kahden lapsen äitinä sekä etenkin sitä kuinka se tulee vaikuttamaan minuun itseeni. Perhe lapsineen menee totta kai kaiken muun edelle, mutta vähintäänkin yhtä tärkeää on mielestäni pitää hyvää huolta myös itsestään. Mitä se hyvinvointi sitten oikeastaan on? Tästä lisää tuonempana - pysyhän kuulolla!  ;-)

21. huhtikuuta 2014

Treeni- & ruokakuulumiset

"Mistä alkaisin, nyt tämän kertomuksen vanhan totuuden," lauletaan eräässä vanhassa iskelmäkappaleessa. Tuota samaa kysymystä mietin minäkin, sillä edellisestä merkinnästä on kulunut tovi. :)

[caption id="" align="aligncenter" width="640"] Ulkoilua mitä parhaimmassa seurassa[/caption]
N. viikko sitten sain Joni -valkulta uuden voimaharjoitteluohjelman, minkä otinkin samantien käyttöön, vaikka suunnittelin treenaavani viime viikon vielä vanhan -ohjelman mukaisesti. Uudessa voimaharjoitteluohjelmassa on mukana minulle muutama entuudestaan tuntematon liike, mutta kiitokset YouTubelle sekä Optimal Performancen laadukkaille opetusvideoille, tällainen landespedekin ymmärtää videoiden avulla, mistä liikkeissä onkaan kyse. ;)

Ensimmäinen uuden ohjelman mukainen treeni näytti kaikessa komeudessaan tältä:

A) Pystypunnerrus käsipainoilla, vuorokäsin
B) Poliquin -vipunostot
C) Zottman -hauiskääntö käsipainoilla vinopenkissä
D) Ojentajapunnerrus narulla pääntakaa taljassa
E) Facepull narulla taljassa

Kaikkia liikkeitä tehdään 3 sarjaa ja sarjojen välinen palautusaika on 2,5 minuuttia. Palautusaikaa on nostettu puolella minuutilla, koska raskaus on edennyt viimeiselle kolmannekselle eikä tarkoituksena ole rasittaa kehoa liikaa - eiköhän raskaudessa itsessäänkin ole riittämiin rasitusta kropalle! Osa liikkeistä on samoja, mitä edellisessäkin -ohjelmassa, mutta ihan siitä syystä, että ne toimivat hyvin tässä minun tilanteessani. :)

Viikko sitten, tiistaina, matkustin Tampereelle treenaamaan Jonin valvovan silmän alle. On mukavaa käydä säännöllisesti tarkistuttamassa treenitekniikoita ammattilaisella, ettei loukkaantumisia tmv. pääsisi vahingossakaan tapahtumaan - ja tottakai samalla vaihdetaan kuulumisia! :)

Toissa viikolla en päässyt tekemään kuin kaksi treeniä, mutta viime viikolla tilanne oli olosuhteiden suhteen parempi, mikä mahdollisti kolme hyvin onnistunutta treeniä sekä rutkasti ulkoilua aurinkoisessa kevätsäässä - taitaa se kesä tulla viimeinkin!

[caption id="" align="aligncenter" width="640"] Lauantaina pysähdyin nauttimaan palkkarin Virran sillan kupeeseen - ei pöllömpi päivä aloittaa äitiysloma![/caption]
Toissaviikon vähäiset treenimäärät vaikuttivat valitettavasti myös ruokavaliooni. Tuli syötyä vähän sinnepäin. Proteiinimäärät laskivat kuin lehmän häntä, minkä korvasin ylimääräisillä hiilareilla - ei hyvä!  :oops: Olokin oli sitten sen mukainen enkä voi syyttää ketään muuta kuin itseäni. Käteni kävi myös muutamaankin otteeseen karkkipussilla, mutta nyt tuohon on tullut stoppi.

Sekä viime viikko että tämä alkanut on mennyt hyvillä ruoka-ainevalinnoilla, minkä ansiosta olokin alkaa olla huomattavasti parempi.

18. huhtikuuta 2014

Raskausajan ruokasuositukset

Raskaudenaikaisen ravitsemuksen tavoitteena on syntyvän lapsen kasvun ja kehityksen ja äidin hyvinvoinnin turvaaminen. Raskausaika tarjoaa myös hyvän mahdollisuuden koko perheen elintapojen ja ravitsemuksen tarkasteluun ja parantamiseen (Terveyden ja hyvinvoinninlaitos).

Raskausaikana on hyvä syödä sekä säännöllisesti että monipuolisesti - se nyt taitaa olla sanomattakin selvää. :) Sekä THL että neuvola kertovat kuitenkin tahoillaan muutamista ruoka-aineista, mitä tulisi raskauden aikana välttää. Tässä merkinnässä kommentoin osaa näistä suosituksista, minkä lisäksi kerron omasta ruokavaliostani kuluneen raskauden aikana.

YLEISIMMÄT RASKAUSAIKANA VÄLTETTÄVÄT ELINTARVIKKEET

Alkoholi
Tämä on monelle tulevalle äidille itsestäänselvyys, kuten myös minulle. Heti positiivisen raskaustestin tehtyäni pullon korkki meni lopullisesti kiinni - tosin sen suhteen ei ole koskaan mitään ongelmaa ollutkaan. Alkoholia ei ole tehnyt mieli kertaakaan, ellei lukuun oteta muutamaa tapausta, kun olemme paistaneet kunnon pihvit ruoaksi. Hyvä pihvi vaatisi seuralaisekseen hyvän punaviinin! ;)

Tyhjiö- ja suojakaasupakatut, kylmäsavustetut ja graavisuolatut kalatuotteet sekä mäti
Yläpuolella mainitut tuotteet voivat sisältää listeria -bakteeria, mikä saattaa olla etenkin odottavalle äidille hyvin vaarallinen. Riskiryhmillä listeria voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa yleisinfektion tai aivokalvontulehduksen. Raskaana olevilla myös sikiö voi saada infektion. Mahdollinen listeriabakteeri tuhoutuu yli 70 asteen kuumennuksessa, mutta ei pakastettaessa eikä suolattaessa. Itse olen syönyt sekä kylmäsavustettua että graavisuolattua lohta ja mätiä, mm. joulupöydässä. Olen myös käynyt muutaman kerran sushilla, mutta nämä kaikki kerrat ovat laskettavissa yhden-kahden käden sormilla.

[caption id="" align="aligncenter" width="800"] © GdeFon.com[/caption]
Keinotekoiset makeutusaineetJos näitä ei suositella raskaana oleville, miksi ne sopisivat ylipäänsä kenellekään. Omassa ruokavaliossani keinotekoisia makeutusaineita tulee satunnaisesti proteiinipatukoiden tai muiden herkkujen muodossa. Mieluummin valitsen aidolla sokerilla kuin esim. aspartaamilla (E951) makeutetun tuotteen, jos on vara valita.

Maksa, maksaruoat ja makkara
Maksaa tulisi välttää raskauden aikana sen korkean A -vitamiini- ja raskasmetallipitoisuuden vuoksi, koska nämä voivat aiheuttaa sikiön epämuodostumia sekä lisätä keskenmenoriskiä. Maksaruokia tulee muutenkin syötyä todella harvoin, minkä vuoksi näiden pois-sulkeminen ruokavaliosta on tapahtunut huomaamatta.

Pastöroimaton maito ja siitä valmistettavat juustotuotteet
Myös pastöroimaton maito voi lisätä listerioosiin sairastumisen riskiä, mikä on tietyille riskiryhmille vaarallisempaa kuin terveille henkilöille. Pehmeät juustot, kuten home-, kitti- ja tuorejuustot, kuten brie, gorgonzola ja chévre valmistetaan usein pastöroimattomasta maidosta. Viimeiset seitsemän vuotta olen juonut pastöroimatonta, eli ns. tila-/ raakamaitoa kuukausittain ja viimeiset kaksi kuukautta päivittäin. Appivanhemmillani on lypsytila, mistä saadaan maitoa niin ruokajuomaksi kuin ruoanvalmistukseenkin - eikä ns. kaupan maitoa ole koskaan heidän talouteensa ostettu (ei edes anopin raskausaikana x 3). Heidän tilallaan ei ole koskaan (yli 30 vuoteen) tavattu listeria -bakteeria. Appivanhempani ovat juoneet koko ikänsä ns. raakamaitoa eikä listeria -bakteeria ole tavattu heidän kotitiloillakaan ennen heidän yhteistä lypsytilaansa. Tämän vuoksi koen raakamaidon olevan täysin turvallista myös raskausaikana. Juustoissa en myöskään ole ehdoton suosituksien kanssa, mutta eipä noita tule tavallisestikaan syötyä edes kuukausittain. Jos nyt raskausaikana haluaisin syödä pehmeitä juustoja, tarkistaisin vain, että se on valmistettu Suomessa ja suomalaisesta maidosta.

[caption id="" align="aligncenter" width="800"] © Hannamari Rahkonen/ Halo -blogi[/caption]
SuolaRaskauden aikana suositellaan vähäsuolaista ruokavaliota, mikä tarkoittaa suolattomien tai ainakin vähäsuolaisten elintarvikkeiden käyttöä. Liiallisen suolan käytön kerrotaan lisäävän turvotusta sekä nostavan verenpainetta. Omassa ruokavaliossani olen käyttänyt saman verran suolaa kuin aikaisemminkin. Taloudessamme käytetään ruususuolaa tai vaihtoehtoisesti Herbamare -yrttisuolaseosta. Satunnaisesti käyttämämme voi on normaalisuolaista. Käytän ruoanvalmistuksessa maustamattomia raaka-aineita, esim. broileri, mitkä maustan pääsääntöisesti ruususuolalla ja mustapippurirouheella. Verenpaineeni on pysynyt erinomaisella tasolla koko raskauden ajan!

Muuta huomioitavaaRaakana syötävät vihannekset on sekä pestävä että kuorittava huolellisesti, mutta näinhän on hyvä tehdä raskauden ulkopuolellakin, koska esim. kampylobakteeria esiintyy tällaisissa tuotteista. Itse sairastin kampylobakteerin aiheuttaman vatsa-/ oksennustaudin viime kesänä, mikä vei minut lopulta tiputukseen Päijät-Hämeen keskussairaalaan enkä toivo sitä tautia kenellekään. Tällöin olin epähuomiossa syönyt huonosti pestyä salaattia, minkä seuraukset olivat kaameat.

Myös liha tulisi suosituksien mukaan kypsentää huolellisesti täysin kypsäksi raskausaikana EHEC-, salmonella- ja kampylobakteerivaaran vuoksi. Itse olen ollut vastarannankiiski tämänkin asian suhteen - olen aina tilannut (naudan)pihvini medium -/ raakana ja näin olen toiminut myös molempien raskauksien aikana! Suomessa elintarvikelainsäädäntö on sen verran tarkka, että etenkin ravintoloissa voi mielestäni täysin huoletta tilata pihvinsä juuri sellaisena kuin haluua. Ulkomailla suosittelisin olemaan hieman varovaisempi, mutta esim. Portugalissa käydessämme söin lähestulkoon raa'atkin lihat hyvällä ruokahalulla ns. lihabaarissa illallistaessamme.

[caption id="" align="aligncenter" width="800"] © Viinimaa.fi[/caption]
Pointtina tässä merkinnässä on, että sitä kuuluisaa maalaisjärkeä käyttämällä selviää raskausajan ruoka-ainevalinnoiden keskelläkin. ;) Stressi ei ole hyväksi kenellekään, etenkään raskaana olevalle, enkä koe, että jokaista ruoka-ainevalintaa pitäisi miettiä pää punaisena. Kultaisen keskitien sääntö sopii tähänkin asiaan, eli monipuolisesti puhdasta, aitoa, ruokaa.

11. huhtikuuta 2014

Olosuhteiden pakottamana

Koko viikko on tullut otettua olosuhteiden pakosta kevyemmin liikunnan saralla, mutta nyt loppuviikosta sekä alkavana viikonloppuna pääsen kuin pääsenkin taas treenaamaan hieman.  :-)

[caption id="" align="aligncenter" width="640"] Erään päivän ensimmäinen ateria: munakokkelia kalkkunaleikkeleellä, raejuustoa, rehuja, riisikakkuja ja kahvia[/caption]
Saan uuden voimaharjoitteluohjelman Joni -valkulta loppuviikosta, eli tämä viikonloppu mennään vielä vanhan -ohjelman mukaisesti. Treenivuorossa olikin tänään alakroppa, mikä onkin ollut kautta aikain yksi lempparitreeneistäni kuntosalilla. Koska kyykky ei enää luonnistu tässä vaiheessa raskautta, tein yhden ylimääräisen sarjan prässissä, minkä lisäksi tein askelkyykkyä eteen käsipainoilla. Loistavan askelkyykky -videon voit katsoa täältä!  ;-)

Treeni kulki erinomaisesti, vaikka edellisten päivän perusteella olisi voinut olettaa ihan muuta. Uhmäikäisen 2 -vuotiaan äitinä oleminen ei ole aina yhtä ruusuilla tanssimista. Etenkin, kun tyttö on oppinut sanomaan "Ei" kaikkeen, mitä ehdotan/ sanon/ pyydän tai, kun ei suostuta menemään potalle vaan kirmataan pitkin kämppää ilkosillaan lorotellen samalla pissaa pitkin poikin.  :-D Välillä hermot ovat kireällä kuin viulun kielet, mutta pääsääntöisesti pyrin asennoitumaan näihin tilanteisiin huumorilla - mitä muutakaan voin? Huutaminenkaan kun ei auta yhtään mitään.

Kuten tänään, kunnon hikitreeni pelasti vähän huonommin menneet arkipäivätkin. Suomen laissa pitäisi olla pykälä, mikä määräisi kaikki äidit (sekä isät) harrastamaan säännöllisesti liikuntaa, koska se saa todistetusti aikaan hyvän olon sekä henkisesti että fyysisesti - uhmaikäisen kiukuttelukaan ei tunnu enää läheskään niin pahalta, kun on päässyt päästämään päivän mittaan kertyneet höyryt ulos liikunnan avulla!  ;-)

A) Jalkaprässi 2 x 8 90kg, 1x 8 110kg, 1 x 130kg
B) Askelkyykky eteen käsipainoilla 3 x 8 (toistot per jalka) 5kg per käsi
C) Polvenojennus istuen 1 x 9, 6, 7 50kg
D) Polvenkoukistus istuen 1 x 9, 8, 7 50kg
E) Pohkeet istuen 3 x 8 55kg

[caption id="" align="aligncenter" width="640"] Pikku venyttelyt treenin päätteeksi[/caption]
En ollut aikoihin tehnyt askelkyykkyä muuten kuin omalla kehon painolla alkulämmittelyn yhteydessä, mutta hyvinhän tuo onnistui pienillä lisäpainoillakin. Jalkatreeniä ennen pyrin lämmittelemään alakropan mahdollisimman hyvin. Alkulämmittelyni ei ole kestoltaan kuin 10 minuuttia, mutta sitäkin tehokkaampi. Ensimmäiset 5 minuuttia vietän spinningpyörän satulassa tai crosstrainerissa. Loppuaika kuluu erilaisten dynaamisten lämmittelyliikkeiden tekemiseen - etenkin lonkat lämmittelen erityisen hyvin!

Nyt (puu)saunan lämmitykseen, kun uhmaikäinenkin suostui lopulta nukahtamaan yli kaksi tuntia kestäneen "taistelun" seurauksena. Mikä kumma siinä on, ettei välillä voida käydä nukkumaan, vaikka väsyttää?  8-O

8. huhtikuuta 2014

Buzzador: TEHO Sport proteiinipatukat

Pääsin ensimmäistä kertaa mukaan minua kiinnostaneeseen Buzzador -kamppanjaan. Ai että, mihin? :-D Buzzadorina minulla on mahdollisuus päästä sekä kokeilemaan että kertomaan, mitä pidän erilaisista tuotteista tai palveluista. Kun minut on hyväksytty mukaan, minun tarvitsee kertoa niistä vain ystävilleni kasvotusten/ sosiaalisessa mediassa. Tämän lisäksi tehtäviini kuuluu raportoida kokemuksestani Buzzador -palvelun henkilökunnalle.


"Buzzadoriksi rekisteröityminen ei maksa mitään, kuten ei myöskään se, että ilmoittaa kiinnostuksensa päästä mukaan kampanjoihin tai se, että vastaanottaa Buzzador -paketteja. Buzzadorina toimiminen perustuu vapaaehtoisuuteen ja siihen, että on kiinnostunut kokeilemaan uusia tuotteita ja palveluita" (Buzzador.com). Myös sinä voit rekisteröityä buzzaboriksi täällä!  ;-)


Ensimmäisessä Buzzador -kamppanjassani pääsin testaamaan TEHO Sport proteiinipatukoita (suklaa). Kerrotaan, että nämä proteiinipatukat sopivat erinomaisesti treenistä palautumiseen sekä lihasmassan kehittämisen tueksi. TEHO Sport -suklaaproteiinipatukka sisältää 40% proteiinia, minkä lisäksi niissä kerrotaan olevan reilusti lihasten tarvitsemia rakennusaineita. Nämä patukat toimivat myös mainioina ateriankorvikkeina kiireisinä päivinä.


[caption id="" align="aligncenter" width="800"] Siinä on patukkaa kerrakseen[/caption]

Yhden suklaaproteiinipatukan (60g) ravintosisältö näyttää tältä:


energia 214kcal
proteiini 24,1g
hiilihydraatit 14g
- josta sokereita 1,5g
- josta polyoleja 12g
rasva 7,9g
- josta tyydyttynyttä 4,5g
ravintokuitu 5,0g
suola 0,52g


Ravintosisältöä enemmän minua henkilökohtaisesti kiinnosti, mitä tällainen proteiinipatukka oikeasti sisältää ainesosaluettelonsa puolesta. TEHO Sport -suklaaproteiinipatukan hepreankielinen, vai oliko se sittenkin suomeksi :lol: , ainesosaluettelo pitää sisällään nämä ainesosat:


maitosuklaa 20 % (makeutusaine (maltitoli), kaakaovoi, täysmaitojauhe, kaakaomassa, emulgointiaine (soijalesitiini), aromit, hydrolysoitu gelatiini, täyteaine (polydekstroosi), kosteudensäilyttäjä (glyseroli), maitoproteiini, hydrolysoitu maitoproteiini, soijaproteiini, soijamuru 5,0% (soijaproteiini, tapiokatärkkelys, suola), kaakaovoi, vähärasvainen kaakao 2,0 %, auringonkukkaöljy, makeutusaine (sukraloosi), emulgointiaine (soijalesitiini) (Tehosport.fi).


Itse en tunnistanut puoliakaan ainesosaluetton sisällöstä, mikä kieltämättä sai ihoni kananlihalle. Mitä minä oikeastaan olen syömässä? :roll:  Itsekin myönnän kiireessä valitsevani ennemmin proteiinipatukan kuin sen epäterveellisen serkun suklaa-/ myslipatukan, mutta kaikista mieluiten valitsen kunnollista ruokaa. Kieltämättä tällainen patukka on hyvä hätävara käsi- tai treenilaukussa, mutta päivittäiseksi välipalakseni en tätä tuotetta ottaisi.


Avatessani TEHO Sport -suklaaproteiinipatukan se tuoksui kuin mikä tahansa perinteinen suklaapatukka. Koostumukseltaan patukka oli erittäin pehmeä, mutta osittain crunchy, mikä teki patukasta miellyttävän syödä. Maku oli todella lähellä tavallista suklaapatukkaa - ei maistunut lainkaan aikaisemmin maistamilleni proteiinipatukoille. TEHO Sport -suklaaproteiinipatukka oli kuitenkin minun makuuni aivan liian makea! Sokeria ei patukassa ole kuin 1,5 grammaa, mutta keinotekoiset makeutusaineet tekevät patukasta suoraan sanottuna ällöttävän makean. Ravintoarvoiltaan tämä patukka on kuitenkin kuningas muihin kilpakumppaneihinsa verrattuna.


EI JATKOON.

7. huhtikuuta 2014

Hieronnan kautta uuteen viikkoon

Sunnuntaina kävin tunnin niska-hartiahieronnassa Vierumäen Urheiluopistolla. Olin melkein viikon syönyt särkylääkkeitä, koska vasen puoli yläkropastani oli mennyt syystä tai toisesta niin pahasti jumiin, mikä taas aiheutti järkyttävää päänsärkyä. :cry:  Omin avuin olin yrittänyt helpottaa oloani sekä venyttelemällä että keppijumpalla, mutta lihakset olivat niin juntturassa, ettei sekään valitettavasti auttanut - oli parempi turvautua ammattiauttajaan! ;)

Hieronta auttoi niska-hartiaseudun kipuun täydellisesti. Olo n. tunnin hieronnan päätteeksi oli taivaallinen! Tavallisesti olen käynyt hieronnassa parin viikon välein tutulla urheiluhierojalla Lahdessa, mutta väliaikaisen muuton vuoksi edellisestä hieronnasta tuli kuluneeksi n. 2 kuukautta.  :oops: Tämän vuoksi varasinkin heti kättelyssä seuraavan ajan muutaman viikon päähän - tällöin vuorossa koko kropan hieronta!

[caption id="" align="aligncenter" width="800"] Yksi parhaimmista tavoista aloittaa aamu: proteiinilettu marjoilla ja banaanisiivuilla[/caption]
Tänään kävin myös toistaiseksi viimeisen kerran työterveyshuollossa lääkärin vastaanotolla. Sairaslomani jatkuu vielä kaksi viikkoa, minkä päätteeksi äitiyslomani viimeinkin alkaa. :) Supistukset ovat helpottaneet (lue: muuttuneet kivuttovimmiksi), kun olen ollut poissa työelämästä sekä unohtanut pidemmät kävely-/ vaunulenkit. Mielummin olisin toki töissä, mutta vauvan hyvinvointi menee työnteon edelle. Kuten pomoni minulle sanoi: "Huolehdi sinä itsestäsi niin me pidämme kioskin pystyssä. Töitä ehdit tehdä sitten, kun on taas sen aika!"

2½ viikon päästä on seuraava käynti neuvolassa, jolloin pitäisi palauttaa esitietolomake synnytyssairaalaan lähetettäväksi. Lomakkeessa tiedustellaan perustietojen lisäksi toiveita ja odotuksia tulevan synnytyksen varalle. En ole juurikaan ennättänyt miettiä tulevaa synnytystä eikä siihen liity minkäänlaista pelkoa, vaikka esikoisen synnytys kestikin kaiken kaikkiaan lähemmäs 40h päättyen lopulta hätäsektioon. Lähinnä vain odotan synnytystä, koska silloin saamme pienen poikamme vihdoin syliimme! :)

Aika positiivisen raskaustestin tekemisestä tähän päivään on kulunut yllättävän nopeasti. Seuraavat pari kuukautta tulevat olemaan ohitse huomaamattani -etenkin, kun valmistelut (materialistiset) vauvaa varten ovat vielä tekemättä! Kuvittelin, etten mitenkään selviäisi näistä kuukausista ilman BJJ -treeniä, mutta hyvinhän tämä on mennyt. Kuluneiden kuukausien aikana tavoitteeni niin liikunnan kuin yleensä elämänkin suhteen ovat käyneet entistä selkeimmiksi pääni sisällä. :)

Tulevaisuudessa haluan ennen kaikkea panostaa perheeseeni, mutta myös omiin tavoitteesiini liikunnan/ hyvinvoinnin parissa. BJJ:ssa olen vasta alkutaipaleella, mutta halu kehittyä on suuri. Vihdoinkin ole löytänyt urheilulajin, mistä todella pidän eikä treeneihin meneminen ole koskaan tuntunut vastenmieliseltä tai pakonomaiselta - päinvastoin! ;) Kaikista hienointa on, kun puolisoni harrastaa samaa lajia ja ymmärtää, mikä hienous koko lajissa piileekään! Vyöarvoltaan puolisoni on ruskeavöinen, eli huomattavasti kokeneempi harrastaja kuin minä. Pystymme kuitenkin treenaamaan yhdessä ja otan välillä selkääni oikein olan takaa, mutta siitäkin huolimatta sparrin jälkeen on hymy kasvoilla.

Paluu tatamille tulee toivottavasti tapahtumaan mahdollisimman pian synnytyksestä toivuttuani. Liikunnan harrastaminen tulee varmasti olemaan haastavampaa kahden lapsen äitinä, mutta uskon, että sekin on mahdollista, kunhan siihen asennoituu oikein. ;)

Tästä tulikin mieleen, että olen sanoinkuvaamattoman kyllästynyt, kun satunnaisesti ihmiset kertovat kuinka liikunta/ muut harrastukset/ elämä yleensä vaikeutuu, kun saa lapsia. Tällöin tekisi mieli vetää korvasta ja sanoa: "Hei haloo, kaikki on juuri niin vaikeaa kuin itse haluat!" Jos elämä on mielestäsi päivästä toiseen pelkkää p*skaa, sitä se varmasti onkin. Usein tällaiset henkilöt eivät myöskään ole valmiita tekemään yhtään mitään parantaakseen mielialaansa/ tilannetta ylipäätään - tyydytään vain valittamaan! Arghhh.  :evil:

[caption id="" align="aligncenter" width="533"] Pyykkinarulla kuivuva paitakin sen kertoo ;)[/caption]
Myönnän, että esikoisemme vauva-aikana oli myös niitä vaikeita hetkiä, mutta tyydyinkö vain valittamaan tai rypemään huonossa olossa tmv. -En! Vaikka välillä väsytti niin, että hädin tuskin muistin omaa nimeäni tai kuinka vi*uttikaan, kun vauva oli 10 minuutin välein rinnalla. Näinä lähestulkoon epätoivonkin hetkinä pyrin asennoitumaan kaikkeen positiivisesti. Pyysin apua, kun tarvitsin sitä ja otin omaa aikaa liikunnan parissa pitääkseni itseni hyvinvoivana. "Miten sulla on/ oli aikaa/ voimia harrastaa liikuntaa?" Usein esitän tuohon kysymykseen vastakysymyksen, että miten kykenen pitämään huolta lapsestani/ lapsistani, ellen pidä huolta edes itsestäni.  ;-)

5. huhtikuuta 2014

Treenaamisesta lehmän poi'itukseen

Perjantai-iltana olin lähdössä anopin kanssa suorittamaan päivän liikunta-annosta, mutta suunnitelmamme muuttuivat täysin muutamassa sekuntissa, kun naapuri soitti, että appivanhempieni yksi lehmistä on poikimassa, mutta kaikki ei etene niin kuin pitäisi.

Ei muuta kuin erittäin pikainen vaatteiden vaihto, kumisaappaat jalkoihin ja navetalle tarkistamaan tilannetta. Lehmä oli aloittanut poikimisen itsekseen, kuten yleensä tapahtuukin, mutta iltalypsyn päätyttyä olikin huomattu, että vasikka on kohdussa väärinpäin. Vasikka saatiin onneksi käännettyä oikeinpäin, mutta poikiminen ei syystä tai toisesta edistynyt. Kolmen ihmisen voimin saimme vasikan vedettyä ulos, mutta valitettavasti liian myöhään - pieni vasikka -vauva oli ennättänyt menehtyä pitkittyneen synnytyksen seurauksena. :( Tavallisesti lehmät poikivat itsekseen kaikessa rauhassa ilman komplikaatioita, mutta toisinaan on tilanteita, että nekin tarvitsevat apua. Jotta tämänkaltaisilta tilanteilta vältyttäisiin, pian poikivia lehmiä seurataan tiiviisti. Tällä kertaa poikiminen oli alkanut huomaamatta eikä apu ennättänyt pelastamaan syntyvää vasikkaa.

Lypsytilalla tilanteet voivat muuttua hyvinkin nopeasti, kuten sain eilen huomata. Työssä ollaan käytännössä 24/ 7, ellei olla "virallisesti" lomalla, jolloin eläinten hoitaminen on lomittajan vastuulla. Jokin tässä elämässä minua kuitenkin viehättää, minkä vuoksi haluan sekä nähdä että oppia mahdollisimman paljon. :) Olen mm. saanut olla mukana lypsyllä anoppini opissa, minkä lisäksi pyrin aina kysymään navetalla käydessäni, mikäli en tiedä mitä ollaan milloinkin tekemässä tai miksi toimitaan tietyllä tavalla.

Eilinen treeni siirtyi tälle päivälle, mutta en ole siitä harmissani - päinvastoin! Oli hienoa päästä seuraamaan lehmän poi'ittamista, vaikka se ei päättynytkään toivomallamme tavalla.

Olin treenaamassa pitkästä aikaa yhdessä pikkusiskoni kanssa. Olenkin aikaisemmin maininnut, että siskoni on vastikään aloittanut elämäntapamuutokset PT:n avustamana. Yli 7 viikkoa on kulunut, minkä aikana on opeteltu harrastamaan liikuntaa sekä syömään oikein (terveellisesti, säännöllisesti, riittävästi). Tämän oppimisprosessin positiivisena seurauksena siskoni on onnistunut pudottamaan painoaan n. 8kg. Tavoitteeseen on vielä matkaa, mutta en voi muuta kuin hattua nostaa hienolle alulle - samaa mieltä on ollut myös siskoni PT! ;)

[caption id="" align="aligncenter" width="640"] Ensi syksynä treenataankin raskauden myötä kadonnut peppu esiin[/caption]
Treenivuorossa minulla oli toinen yläkropan treeni (rinta, hauis, olkapäät). Penkkipunnerrukseenkin uskaltauduin lisäämään painoa, kun siskoni toimi varmistajana. Tavallisesti treenaan yksin eikä painoja tule lisättyä kovinkaan herkästi, ellei tanko vaan jää rinnalle. Tällä hetkellä tangon alta pääseminen tuottaisikin enemmän päänvaivaa kuin yleensä, eli otetaan vielä varovaisemmin kuin aikaisemmin. :D

Niska-hartiaseutuni on ollut todella kipeä viimeiset 3-4 päivää, minkä vuoksi olen syönyt särkylääkettäkin, koska kipu on aiheuttanut myös päänsärkyä. Ilman särkylääkettä en tuskin olisi pystynyt nukkumaan. :( Olen yrittänyt vetreyttää niska-hartiaseutua mm. pienillä venytyksillä sekä keppijumpalla, mutta toistaiseksi tuloksetta. Tämän vuoksi varasinkin hieronta-ajan Vierumäen urheiluopistolle sunnuntaiksi. Toivottavasti hieronta auttaa eikä minun enää tarvitse turvautua särkylääkkeisiin arkiaskareista selviytymiseen!

4. huhtikuuta 2014

2 kuukautta H-hetkeen

Apua, mihin nämä viikot oikein rientävät? Jos tiedätte, kertokaa minullekin!  :-D

Rentouttavasta viikonlopusta siirtyminen arkeen meni maanantaina lievästi sanottuna laiskoissa tunnelmissa - en nimittäin saanut mitään aikaan! Päivän ateriatkin olivat hieman sinnepäin, koska lounaskin maistui vasta iltapäivällä eikä loppupäivästä maistunut juuri mikään muu kuin riisikakut tai kuivatut (pehmeät) luumut. Ilmeisesti viikonlopun aikana herkutellut kalorit vaikuttivat maanantain ruokahaluun vielä sen verran, ettei nälkä ehtinyt tulla missään vaiheessa päivää. :)

[caption id="" align="aligncenter" width="533"] Mamma :D[/caption]
Loppuviikko on onneksi kulunut aktiivisemmissa tunnelmissa, mutta kyllä minunkin vaan on nukuttava parin tunnin päiväunet samaan aikaan kuin tyttäreni. Raskauden viimeinen kolmanneskin on alkanut huomaamattani, mikä selittää unentarpeen lisääntymisen plus muut muutokset yleisessä vireystilassani:
- yöllä on nukuttava vähintään 8h
- päiväunet ovat melkein välttämättömät
- liitos- sekä ns. sukkapuikkokivut ovat ilmaantuneet kuin salama kirkkaalta taivaalta
- raskausvatsa alkaa olla raskas kantaa eikä sisälläni kasvava vauva pääse unohtumaan vahingossakaan, koska potkut tuntuvat päivä päivältä entistä voimakkaammilta

Liikuntaa olen harrastanut edelleen päivittäin vaihtelevan vireystasoni mukaan. Jos minulla ei yksinkertaisesti ole voimia lähteä kuntosalille, en lähde, vaan keskityn muilla tavoilla nauttimaan olostani.  :-)

Tiistaina tein tämän viikon ensimmäisen treenin, mikä kulki erinomaisesti. Viimeiset pari kuukautta olen treenannut Joni -valkun laatimalla 3-jakoisella voimaharjoitteluohjelmalla, mutta pian saan uuden treeniohjelman. Suuria muutoksia treeniohjelmaan ei ole luultavasti tulossa - lähinnä päivitämme eri liikkeitä toisiin, jotta mielenkiinto pysyy yllä eikä treenaaminen pääse tympäisemään. ;)

1½ viikon päästä matkustan Tampereelle treenaamaan yhdessä Jonin kanssa. Tässä vaiheessa raskautta on tärkeintä saada liikuntaa eikä vahingossakaan rikkoa itseään liian kovalla treenillä - tavoitteenani on pysyä kunnossa raskauden loppumetreille saakka! :) Liian kova treeni ei kuitenkaan tarkoita sitä, että menisin salille vain "himmailemaan" tai alkaisin tietoisesti tekemään pienemmillä painoilla. Treeni tehdään aina kunnolla, mutta kehoa kuunnellen raskauden astettamien rajojen puitteissa. Treeniohjelman liikkeet Joni on valikoinut niin, ettei niistä ole haittaa vauvalle ja, että minä pystyn tekemään ne puhtailla tekniikoilla kasvavan vatsan kanssa. :)

Jalkatreeni ei tuntunut tänään alkuunkaan miellyttävältä ajatukselta, koska syystä tai toisesta alakroppa tuntui todella kireältä - pitää taas panostaa venyttelyyn/ putkirullaukseen enemmän! On nimittäin venyttely ollut todella vähäistä viime aikoina.  :oops: Huolellisen lämmittelyn avulla sain kuitenkin paikat auki eikä koko alakroppa tuntunutkaan enää yhtään kireältä.

Varsinainen treeni näyttikin sitten kokonaisuudessaan tältä:
A) Smith -kyykky 2 x 6 40kg
B) Jalkaprässi, jalat levyn ylänurkissa 1 x 8 90kg + kelkka, 2 x 8 100kg + kelkka
C) Polvenojennus istuen 2 x 9 45kg, 1 x 6 50kg
D) Polvenkoukistus istuen 1 x 9 45kg, 2 x 9 50kg
E) Pohkeet istuen 3 x 8 50kg

Kyykyn siirryin tekemään Smith -laitteeseen, koska viime päivien tuntemukset kehossani ovat olleet varsin mielenkiintoiset. Otin pienemmät painot käyttöön kuin perinteisessä kyykyssä, mutta täytyi myöntyä, ettei kyykkääminen tule enää kysymykseen tässä vaiheessa odotusaikaa - eihän tässä olekaan enää kuin n. 2 kuukautta laskettuunaikaan! Olen aistinut, että 3-4 päivän sisällä vauva on kääntynyt pää alaspäin, eli hän alkaa asettua lähtökuoppiinsa tilan käydessä päivä päivältä ahtaammaksi. :) Jalkaprässi luonnistui vielä entiseen malliin eikä aiheuttanut tuntemuksia, että vauva on tulossa läpi ennenaikaisesti.

Pohkeita treenatessa pohkeet olivat alkaa krampata/ pohkeesta alkoi vetää suonta tuon tuosta. Palautellessa tein lyhyitä venytyksiä, mitkä auttoivat hieman. Saman ongelman olen huomannut silloin tällöin myös levossa, etenkin yöaikaan. Tämä taitaa kuitenkin olla melko yleistä raskausaikana, mutta pitänee siitä huolimatta kokeilla auttaisiko magnesiumin annosmäärän lisääminen ko. vaivaan. :)

[caption id="" align="aligncenter" width="339"] © Solgar Nordic[/caption]
Tähän asti olen ottanut iltaisin, ennen nukkumaanmenoa, 2 kappaletta Solgarin magnesiumsitraattia. Sinun kehollesi tarvittavan magnesiumin määrän voit testata helposti kotona tehtävällä testillä. Ensin sinun tulee vain hankkia laadukas magnesiumvalmiste. Itse suosittelen Solgarin tuotteita, mitä saat hankittua luontaistuotekaupoista (esim. Life). Testiä ei ole suositeltavaa tehdä markettien halvemmilla magnesiumvalmisteilla, koska ne aiheuttavat sinulle ripulin ennen kuin olet päässyt sen kanssa määrään, mikä oikeasti vastaa kroppasi magnesiumin tarvetta.

Testin tekeminen:
- nosta magnesiumin määrää yhdellä kapselilla joka ilta, kunnes seuraavana päivänä vatsasi on löysällä
- vatsan ollessa löysällä seuraavana päivänä, tiedät ottaa yhden kapselin vähemmän → kehosi tarvitsema magnesiumin määrä
- tavallisesti sopiva annos on n. 400-800mg per vuorokausi

Hetkellisestä magnesiumin "yliannostuksesta" ei ole haittaa, kun vähennät määrää heti vatsan toimintaan tullessa muutoksia. :)