7. huhtikuuta 2014

Hieronnan kautta uuteen viikkoon

Sunnuntaina kävin tunnin niska-hartiahieronnassa Vierumäen Urheiluopistolla. Olin melkein viikon syönyt särkylääkkeitä, koska vasen puoli yläkropastani oli mennyt syystä tai toisesta niin pahasti jumiin, mikä taas aiheutti järkyttävää päänsärkyä. :cry:  Omin avuin olin yrittänyt helpottaa oloani sekä venyttelemällä että keppijumpalla, mutta lihakset olivat niin juntturassa, ettei sekään valitettavasti auttanut - oli parempi turvautua ammattiauttajaan! ;)

Hieronta auttoi niska-hartiaseudun kipuun täydellisesti. Olo n. tunnin hieronnan päätteeksi oli taivaallinen! Tavallisesti olen käynyt hieronnassa parin viikon välein tutulla urheiluhierojalla Lahdessa, mutta väliaikaisen muuton vuoksi edellisestä hieronnasta tuli kuluneeksi n. 2 kuukautta.  :oops: Tämän vuoksi varasinkin heti kättelyssä seuraavan ajan muutaman viikon päähän - tällöin vuorossa koko kropan hieronta!

[caption id="" align="aligncenter" width="800"] Yksi parhaimmista tavoista aloittaa aamu: proteiinilettu marjoilla ja banaanisiivuilla[/caption]
Tänään kävin myös toistaiseksi viimeisen kerran työterveyshuollossa lääkärin vastaanotolla. Sairaslomani jatkuu vielä kaksi viikkoa, minkä päätteeksi äitiyslomani viimeinkin alkaa. :) Supistukset ovat helpottaneet (lue: muuttuneet kivuttovimmiksi), kun olen ollut poissa työelämästä sekä unohtanut pidemmät kävely-/ vaunulenkit. Mielummin olisin toki töissä, mutta vauvan hyvinvointi menee työnteon edelle. Kuten pomoni minulle sanoi: "Huolehdi sinä itsestäsi niin me pidämme kioskin pystyssä. Töitä ehdit tehdä sitten, kun on taas sen aika!"

2½ viikon päästä on seuraava käynti neuvolassa, jolloin pitäisi palauttaa esitietolomake synnytyssairaalaan lähetettäväksi. Lomakkeessa tiedustellaan perustietojen lisäksi toiveita ja odotuksia tulevan synnytyksen varalle. En ole juurikaan ennättänyt miettiä tulevaa synnytystä eikä siihen liity minkäänlaista pelkoa, vaikka esikoisen synnytys kestikin kaiken kaikkiaan lähemmäs 40h päättyen lopulta hätäsektioon. Lähinnä vain odotan synnytystä, koska silloin saamme pienen poikamme vihdoin syliimme! :)

Aika positiivisen raskaustestin tekemisestä tähän päivään on kulunut yllättävän nopeasti. Seuraavat pari kuukautta tulevat olemaan ohitse huomaamattani -etenkin, kun valmistelut (materialistiset) vauvaa varten ovat vielä tekemättä! Kuvittelin, etten mitenkään selviäisi näistä kuukausista ilman BJJ -treeniä, mutta hyvinhän tämä on mennyt. Kuluneiden kuukausien aikana tavoitteeni niin liikunnan kuin yleensä elämänkin suhteen ovat käyneet entistä selkeimmiksi pääni sisällä. :)

Tulevaisuudessa haluan ennen kaikkea panostaa perheeseeni, mutta myös omiin tavoitteesiini liikunnan/ hyvinvoinnin parissa. BJJ:ssa olen vasta alkutaipaleella, mutta halu kehittyä on suuri. Vihdoinkin ole löytänyt urheilulajin, mistä todella pidän eikä treeneihin meneminen ole koskaan tuntunut vastenmieliseltä tai pakonomaiselta - päinvastoin! ;) Kaikista hienointa on, kun puolisoni harrastaa samaa lajia ja ymmärtää, mikä hienous koko lajissa piileekään! Vyöarvoltaan puolisoni on ruskeavöinen, eli huomattavasti kokeneempi harrastaja kuin minä. Pystymme kuitenkin treenaamaan yhdessä ja otan välillä selkääni oikein olan takaa, mutta siitäkin huolimatta sparrin jälkeen on hymy kasvoilla.

Paluu tatamille tulee toivottavasti tapahtumaan mahdollisimman pian synnytyksestä toivuttuani. Liikunnan harrastaminen tulee varmasti olemaan haastavampaa kahden lapsen äitinä, mutta uskon, että sekin on mahdollista, kunhan siihen asennoituu oikein. ;)

Tästä tulikin mieleen, että olen sanoinkuvaamattoman kyllästynyt, kun satunnaisesti ihmiset kertovat kuinka liikunta/ muut harrastukset/ elämä yleensä vaikeutuu, kun saa lapsia. Tällöin tekisi mieli vetää korvasta ja sanoa: "Hei haloo, kaikki on juuri niin vaikeaa kuin itse haluat!" Jos elämä on mielestäsi päivästä toiseen pelkkää p*skaa, sitä se varmasti onkin. Usein tällaiset henkilöt eivät myöskään ole valmiita tekemään yhtään mitään parantaakseen mielialaansa/ tilannetta ylipäätään - tyydytään vain valittamaan! Arghhh.  :evil:

[caption id="" align="aligncenter" width="533"] Pyykkinarulla kuivuva paitakin sen kertoo ;)[/caption]
Myönnän, että esikoisemme vauva-aikana oli myös niitä vaikeita hetkiä, mutta tyydyinkö vain valittamaan tai rypemään huonossa olossa tmv. -En! Vaikka välillä väsytti niin, että hädin tuskin muistin omaa nimeäni tai kuinka vi*uttikaan, kun vauva oli 10 minuutin välein rinnalla. Näinä lähestulkoon epätoivonkin hetkinä pyrin asennoitumaan kaikkeen positiivisesti. Pyysin apua, kun tarvitsin sitä ja otin omaa aikaa liikunnan parissa pitääkseni itseni hyvinvoivana. "Miten sulla on/ oli aikaa/ voimia harrastaa liikuntaa?" Usein esitän tuohon kysymykseen vastakysymyksen, että miten kykenen pitämään huolta lapsestani/ lapsistani, ellen pidä huolta edes itsestäni.  ;-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.