18. toukokuuta 2014

Kahden emännän talossa

Tällä viikolla hermoni ovat olleet varmasti yhtä kireällä kuin viulun kielet. Alkuviikon sadepäivät eivät ainakaan onnistuneet piristämään, mutta onneksi nyt viikonloppuna on ollut hyvä sää, mikä on mahdollistanut mm. ulkoilun 2 -vuotiaan esikoisen kanssa. Johtuiko pahantuulisuuteni puhtaasti koti-ikävästä vai iki-ihanista raskaushormoneista, en osaa sanoa - pääasia, että olo on nyt huomattavasti parempi!  :-)

[caption id="" align="aligncenter" width="800"] Kalliolle kukkulalle, rakennan minä majani[/caption]
[caption id="" align="aligncenter" width="800"] Tontilta löytyy myös lampi, minkä vesi tulee suoraan lähteestä[/caption]
Pian olemme asuneet kolme kuukautta mieheni vanhempien luona maaseudulla n. 60 kilometrin päässä Lahdesta. Maaseudulla asuminen ei ole tuottanut ongelmia, koska olen itsekin suhteellisen pieneltä paikkakunnalta kotoisin, mutta "toisten nurkissa" eläminen taas on.

Evakossa asuessamme olen alkanut arvostaa entistä enemmän omaa kotia. Ei haittaa, vaikka omasta olohuoneestamme puuttuvat kauan haaveilemani Vallilan verhot, koska omassa kodissa vallitsee kuitenkin se kuuluisa oma rauha, minkä tärkeyden olen saanut huomata sen puuttuessa lähestulkoon kokonaan tällä hetkellä. Omassa kodissani minun ei myöskään tarvitse mm. miettiä voinko kävellä saunasta tultuani pitkin kämppää alastomana ilman, että kukaan traumatisoituu loppuiäkseen. :-D  Varsinaista omaa rauhaa ei ole ollut, koska asuessasi toisten ihmisten luona olet kuitenkin aina hieman varpaillasi - olethan sinä kuitenkin vain vieraana (olivat he kuinka läheisiä tahansa).

Valehtelin! Olenhan minä saanut hetkittäin omaa rauhaa, kun olen käynyt treenaamassa kuntosalilla 2-3 kertaa viikossa. Tällä viikolla kävin myös pitkästä aikaa n. 5 kilometrin kävelylenkillä yhdessä naapurin nuoren isännän avovaimon kanssa. On ollut sanoinkuvaamattoman ihanaa päästä ns. terapialenkille oman ikäisensä kanssa. Tämä naapurin ystäväpariskunta onkin ollut korvaamaton tuki, koska myös he asuvat parasta aikaa miehen vanhempien luona, kunnes heidän oma talonsa valmistuu. Tuollainen "pidempi" kävelylenkki ei olisi tullut kuuloonkaan keskiraskauden aikana, mutta nyt on muuttunut ääni kellossa. Enää ei nimittäin tunnu minkäänlaista kipua tai kolotusta kävelyn aikana eikä supistuksiakaan ole tämän seurauksena ollut (,vaikka pian niitäkin saisi alkaa ilmaantua).

Väliaikaisesti tässä punamullalla maalatussa maalaistalossa on ollut kaksi emäntää, minkä vuoksi on ollut mielenkiintoista seurata kuinka eri tavalla teemme asioita. Yhteentörmäyksiltä tai erimielisyyksiltä on kuitenkin vältytty, koska minun anoppini on yksinkertaisesti pirun hyvä tyyppi!   Harva sitä varmaan istuu anoppinsa kanssa samassa sängyssä aamukahvilla! Mieheni äidillä on samanlaiset elämän perusarvot, minkä lisäksi arvostan häntä myös sen vuoksi, että hän pitää itsestään huolta liikunnan avulla. Nykyään harva +50 -vuotias mm. hiihtää useamman kymmenen kilometrin matkaa, käy kahvakuulatunneilla tai TRX -jumpassa - tavoitteenani onkin olla vähintäänkin samassa kunnossa 30 vuoden kuluttua!  ;-)

[caption id="" align="aligncenter" width="533"] Ensimmäinen tötterö kahteen vuoteen, nammm[/caption]


Vaikka elämä on kulkenut eteenpäin omalla painollaan täällä evakossakin, kaipaan kotiin. Toivonkin, että pääsemme palaamaan takaisin Lahteen alkuperäisen suunnitelman mukaisesti, eli n. kahden viikon kuluttua. Olen todistanut, että kliseinen "Home sweet home" pitää tosiaankin paikkaansa, minkä vuoksi en varmasti hetkeen tule liikkumaan omista nurkista yhtään minnekään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.