22. kesäkuuta 2014

Luonnollinen bloggaustauko

Hei,

juhannusaattona perheemme pääluku kasvoi yhdellä. Poika syntyi täsmällisesti laskettuna-aikanaan 06:36! Painoa hänellä oli syntyessään 3660 grammaa pituuden ollessa 50 senttimetriä. Sekä äiti että lapsi voivat hyvin! Blogi on toistaiseksi luonnollisella tauolla, kun tutustumme uuteen perheenjäseneemme ja opettelemme elämään nelihenkisenä perheenä. Alan päivittämään kuulumisiani sitten, kun sen aika on - ennemmin tai myöhemmin!  :-)

18. kesäkuuta 2014

Viimeinen raskausajan neuvola

Tiistaina kävin viimeistä kertaa neuvolassa ennen synnytystä. Seuraava käyntini onkin sitten raskausviikolla 41+5, mutta ei neuvolassa vaan PHKS:ssa yliaikakontrollissa. Toivon todella, ettei minun tarvitsisi mennä kontrolliin vaan vauva syntyisi ennen sitä - mielellään vaikka tänään! :D Ylihuomenna on laskettuaika enkä enää malttaisi odottaa hetkeäkään, että saan pienokaisen syliini.

[caption id="attachment_1113" align="aligncenter" width="533"] Toiset tykkää muhkummasta![/caption]

Fyysisesti olen edelleen niin hyvässä kunnossa kuin tässä vaiheessa raskautta voi vain olla. Muun muassa verenpaine on pysynyt edelleen loistavissa lukemissa (115/ 68) eikä pissasta löytynyt tälläkään kertaa sokeria/ proteiineja. Vauvan sydänäänet kuuluivat juuri sellaisina kuin pitääkin ja hänen päänsä oli kiinnittynyt entisestään syvälle lantiooni eikä terveydenhoitaja uskonut, että vauvan syntymä menisi yli lasketunajan. Minä en kuitenkaan usko tässä asiassa ketään, koska näin minulle sanottiin esikoisestakin raskausviikolta 36+ lähtien, mutta tyttö syntyi lopulta viikolla 42+0. :D

Kuten edellisessä merkinnässäni taisin mainitakin, n. 1½ viikon verran napakammat supistukset ovat olleet päivittäisiä. Saattaa supistaa 2-3 tuntiakin hyvään tahtiin, mutta lopulta ne ovat aina hiipuneet. Toissapäivästä lähtien myös käveleminen on alkanut tuntua erittäin epämiellyttävältä, kun beben pää painaa lantioon. Alle kilometrin matkan pystyn kävelemään irvistelemättä, mutta sitten on hidastettava tahtia, kun kipu säteilee sisäreisiä pitkin polviin asti.

Neuvolantäti kehoitti kuitenkin pysymään pienessä liikkeessä, koska se edesauttaa kohdunsuun kypsymistä synnytystä silmällä pitäen. Liiallinen makaaminen taas voi pahimmassa tapauksessa lähes pysäyttää synnytyksen käynnistymisen, vaikka hormonaalisesti tilanne olisikin kypsä! :) Ei sitä nyt tarvitse maratonille lähteä, mutta arkiaskareiden lisäksi pieni liikunta on vain plussaa. Siispä lähdin tekemään pienimuotoisen treenin mieheni vetäessä sillä välin lukkopainitreenit.

Tein tälläkin kerralla kyykkyä, mutta nyt tosiaan huomasin, että vauva on laskeutunut todella alas. Jaloissa riittäisi voimaa, mutta muutoin alakropassa ei tuntunut pito riittävän! :? Tein kuitenkin sen verran kuin suinkin kykenin, mutta revittelyyn voimani eivät riittäneet. Minulle riitti, kun hengästyin hieman ja sain pienen hien päälle tunnin jumpattuani. Liikkeitä tasaisesti sekä ala- että yläkropalle. :)

[caption id="attachment_1115" align="aligncenter" width="800"] Herkkusalaatti[/caption]

Kotona maistui todella hyvä (,vaikka itse sanonkin :D ) kanasalaatti halloumjuustolla ja jälkiruoaksi herkuttelimme vielä miehen kanssa puoliksi mangosorbetin (0,5l) katsoen samalla Orange is the New Blackia Netflixistä. ;)

Toistaiseksi emme voi muuta kuin odottaa! Pitäkäähän peukut pystyssä, että vauva syntyisi mahdollisimman pian. :)

14. kesäkuuta 2014

BJJ -kuulumisia synnytystä odotellessa

Viimeiset 2-3 päivää olen ollut todella väsynyt. Niin väsynyt, etteivät edes päivittäiset päiväunet auta pitämään silmiä auki - mielen vireydestä puhumattakaan! :-(  Tuntuu ihan käsittämättömältä tämä väsymys, koska vielä viime viikonloppuna/ alkuviikosta olin energiaa täynnä eikä nurkan takana piileskelevä laskettuaikakaan rauhoittanut menoa.

Iltaisin olen saanut seurakseni napakammat supistukset, minkä seurauksena minut pakotettiin pakkaamaan sairaalakassi valmiiksi eteisen nurkkaan odottamaan. Supistukset ovat olleet laadultaan kivuliaampia, mitä aikaisemmin, mutta eivät satu vielä tarpeeksi eikä niissä ole havaittavissa minkäänlaista säännöllisyyttä tai voimakkuuden kasvua. Parina iltana olen oikein toivonut, että sattuisi enemmän, koska tämänkaltaiset pahemmilta kuukautiskivuilta tuntuvat supistukset eivät ole mitään verrattuna niihin oikeisiin supistuksiin. Huomaatte varmaan, että alan olla aika täynnä tätä raskaana olemista!  :-D

Noin viikko sitten Helsingissä pidettiin BJJ -seura Barreton Summer Reunion, missä seuran brasilialaiset mustavyöt sekä Júnior Mesquita Muri, joka mm. aloitti Barreton toiminnan Suomessa, myönsivät miehelleni mustan vyön. Kahdeksan vuoden aktiivinen treenaaminen palkittiin, mitä parhaimmalla tavalla! Edes mieheni ei ollut osannut odottaa tätä vielä pitkään aikaan, mutta kokeneemmat näkivät asian toisin. Mustan vyön saaminen on erittäin hieno asia, mutta nyt se treenaaminen vasta alkaakin!  ;-)

[caption id="" align="aligncenter" width="533"] Mies kuuntelemassa, mitä Murilla on sanottavanaan ennen mustan vyön antamista[/caption]


[caption id="" align="aligncenter" width="533"] Saattoi olla tippa linssissä sekä vyön saajalla että antajallakin[/caption]
Jatketaan vielä BJJ -aiheella, koska kuluneella viikolla korviini kantautui uutinen, että SBJJL aloittaa nuorten 15-17 -vuotiaiden nuorten maajoukkuetoiminnan. Toiminta laitetaan käyntiin Riihimäellä elokuussa pidettävällä leirillä, mihin on kutsuttu noin parikymmentä nuorta lupausta. Nuorten maajoukkuetoiminta tähtää siihen, että saadaan avattua lajikulttuuria ja annetaan nuorille lupauksille mahdollisuus edustaa kilpailuissa Suomea, eikä pelkästään omaa salia/ tiimiä.  :-)

Näiden mahtavien tapahtumien myötä kaipuuni tatamille on kasvanut äärimmäisiin mittasuhteisiin. Olen vasta BJJ -urani alkutaipaleella, mutta ei kukaan ole maailmanmestari syntyessään!  :-D Itse en tavoittele maailmanmestaruutta vaan kykyä kehittyä paremmaksi, mitä olin eilen. Jos sen seurauksena saa pidettyä itsensä vielä hyvässä kunnossa niin tämä riittää minulle. Tavoitteenani on myös kilpailla tulevaisuudessa, mutta kilpaileminen ei ole päätavoitteeni vaan palkinto siitä, että olen onnistunut treenaamaan fiksusti.

Tatamille kaipuuni ei ainakaan helpottanut, kun hankin ystäväni Emilian kautta uuden gi:n Grab & Pullilta. Jotenkin minusta tuntuu, että minulla olisi vielä olisi yksi pikku juttu hoidettavana ennen kuin pääsen käyttämään pukua - vai mitä olette mieltä?  :-D

[caption id="" align="aligncenter" width="533"] Tiedän kyllä mistä syystä tämä pallo tähän kasvoi, mutta...[/caption]


[caption id="" align="aligncenter" width="533"] ... miten siitä päästiinkään eroon on asia erikseen![/caption]


 Kaksi ensimmäistä kuvaa © Marko Kallioinen

12. kesäkuuta 2014

Viikko laskettuunaikaan

Juhannusaatto on viikon päästä, mikä tarkoittaa minun kohdallani myös sitä, että tuolloin täyttyy 40. raskausviikko.  :-) En usko, että perheemme kuopus syntyy ennen laskettua-aikaa, mutta ei näistä vauvoista voi koskaan tietää. Viimeistään sitten raskausviikolla 42+2 käynnistetään, ellei hän ole ymmärtänyt siihen mennessä poistua yksiöstään.

[caption id="" align="aligncenter" width="800"] Muumimamma[/caption]
Palattuamme takaisin Lahteen olen päässyt treenaamaankin, vaikka oma kuntosalikorttini onkin toistaiseksi tauolla raskauden vuoksi. BJJ -salilta löytyy nimittäin tatamin kupeesta pienimuotoinen kuntonurkkaus, missä on mahdollista mm. kyykätä sekä nostaa penkistä. Siellä olevat vapaat painot sekä kahvakuulat riittävät hyvin minun tämän hetkisiin tarpeisiini nähden erittäin hyvin.  :-)

En ole noudattanut Joni -valkun laatimaa voimaharjoitteluohjelmaa vaan olen tehnyt oman mieleni mukaan, mitä saatavilla olevilla välineillä/ painoilla pystyy tekemään. Jokaisella treenikerralla olen mm. tehnyt takakyykkyä. Raskauden toisen kolmanneksen lopulla kyykkääminen ei enää tuntunut hyvältä, mutta viime viikolla uskaltauduin kokeilemaan kyykkäämistä uudelleen, mikä ei yllätyksekseni tuntunutkaan enää pahalta vaan varsin hyvältä!  ;-) Aloitin varovasti kyykkäämään pelkällä tangolla (20 kg), mutta vähitellen lisäsin rautaa tankoon - lopulta teinkin kyykkyä 55 kilon vastuksella.

Päästessämme muuttamaan takaisin omaan kotiimme, olen tehnyt päivittäin erilaisia smoothie'ita. Raikkaat smoothiet ovat olleet hellepäivien pelastus, koska ns. oikea ruoka ei ole maistunut niin hyvin mitä yleensä. Myös erilaiset salaatit ovat maistuneet erinomaisesti kuumimpien päivien aikana.  :-)

[caption id="" align="aligncenter" width="533"] Mustaherukkainen vihersmoothie[/caption]
Toissapäivänä valmistamani mustaherukkainen vihersmoothie maistui myös 2 -vuotiaalle tyttärelleni. Juodessaan omaa annostaan hän totesi tyytyväisenä: "Hyvää!"  :-) Tällaista smoothieta on helppo valmistaa isompi erä kerralla, jolloin sitä riittää useampaankin suuhun.

Tähän kyseiseen mustaherukkaiseen vihersmoothieen tarvitset:
- banaanin
- ½ avokaadon
- n. 100 g mustaherukoita
- ½ punttia tammenlehtisalaattia
- Emerald Balance -viherjauhetta
- Solgar Whey to Go -heraproteiinia (vanilja) *
- 2 tl Solgar Psyllium Husk's -kuitua *
- vettä

* Tuotteet saatu yhteistyösopimuksen kautta

11. kesäkuuta 2014

Venla Luukkosen haastattelu

BJJ Scandinavian -nettisivuilta löytyy Suomen ensimmäisen BJJ:n mustavöisten maailmanmestarin Venla Luukkosen haastattelu. Käy lukemassa haastattelu täältä! Tuntuu itsestäänkin niin hyvältä, kun Suomen ensimmäinen mustavöinen MM -kultamitalisti on nainen - uskomattoman hienoa!  ;-)


8. kesäkuuta 2014

Raskauden viime metreillä

Alkuviikosta kävin synnytyssairaalassani PHKS:ssa synnytystapa-arviossa, mihin myös toista/ useampaa lastaan odottavat passitetaan, mikäli aikaisempi synnytys on ollut hätäsektio tai synnytyksessä on ollut muita komplikaatioita.

Jännitin arviota älyttömästi, koska aina oli olemassa vaihtoehto, ettei toivomani alatiesynnytys olisikaan mahdollinen. Osastolle saavuttuani olin sydänkäyrillä n. 20 minuuttia, mikä kertoi, että vauvan sykkeissä on kaikki kunnossa eikä ainakaan sen suhteen ole syytä huoleen. Myös sekä verenpaine että virtsa olivat kunnossa (ei proteiinia/ sokereita).  :-)

Kätilö tutki lantioni tilavuuden (?) sekä kuinka lantion luut ovat paikallaan, mikä kertoisi onko vauvalla riittävästi tilaa ulospääsyyn. Onneksi tämänkään suhteen ei ollut mitään ongelmia, mutta se haluttiin vielä varmistaa ikävät yllätykset minimoidaksemme. Sektioarpi on parantunut hyvin eikä sekään aseta minkäänlaisia esteitä alatiesynnytykselle.

[caption id="" align="aligncenter" width="533"] Vielä on masulla aikaa kasvaa[/caption]
Kätilö myös katsoi ultralla kuinka vauva on kasvanut. Vauva kasvaa keskikäyrän tuntumassa, hieman sen alapuolella, tämän hetkinen painoarvio oli vähän yli 3 kiloa. Tuleva pikkuveli viihtyy ahtaaksi käyvässä yksiössään pää alaspäin, minkä lisäksi hän on valunut niin alas lantiooni ettei hän sieltä enää ylöspäin nouse - lähtökuopissa siis ollaan!  ;-) En kuitenkaan usko tämän kiinnittymisen tarkoittavan minun kohdalla yhtään mitään, koska esikoinenkin kiinnittyi raskausviikolla 36+ lääkärin samanaikaisesti vannoen, että tyttö tulisi syntymään ennen laskettua-aikaa, mutta kuinkas sitten kävikään.  :-D

Loppuviikosta kävin myös neuvolassa, missä omalta osaltaan tarkistettiin kaiken olevan hyvin. Hemoglobiinikin mitattiin pitkästä aikaa! Se olikin tippunut sieltä 130 paremmalta puolelta 119:sta, mutta ainakaan oloni perusteella ei ole vielä tarvetta säännölliselle rautavalmisteen käytölle.  :-)

Edellisestä neuvolakäynnistä oli kuusi viikkoa, minkä aikana painoni oli noussut 2,7 kiloa (450 grammaa/ viikko), eli kaiken kaikkiaan painoni on noussut raskauden myötä 12,7 kiloa. Luulen, että viime päivien hellelukemat vaikuttavat (→ turvotus) myös vaa'an lukemaan, mutta maltillisempaahan tuo painonnousu on ollut verrattuna ensimmäiseen raskauteen.

[caption id="" align="aligncenter" width="800"] Myös ravinnolla on suuri merkitys raskausajan painonnousuun[/caption]
Seuraava neuvolakäynti varattiin alle parin viikon päähän - tuolloin laskettuunaikaan olisi enää kaksi päivää! Saa nähdä tarvitseeko minun enää neuvolaan tuolloin mennä vai olemmeko päässeet tuohon mennessä tositoimiin. ;-)

7. kesäkuuta 2014

Oma koti kullan kallis

Viikko sitten torstaiaamuna parempi puolisoni saapui toistaiseksi viimeiseltä ulkomaan työmatkalta, eli perheemme kuopus saa luvan syntyä milloin vaan - enää ei tarvitse pelätä, ettei hän ehtisi tuekseni synnytykseen!  :-)

Viime viikonloppuna teimme comebackin omaan kotiimme Lahteen. Jostain syystä omaan kotiin palaaminen toi mieleeni laulun pätkän: "En mä voi sulle onnea taata enkä paljon luvata saata. En voi kotia mä kultaa kantaa, mutta parhaani koetan antaa."   Ollessamme putki-/ kylpyhuoneremonttia paossa olen oppinut olemaan entistä kiitollisempi siitä, mitä minulla on nyt. Viittä vaille 25 -vuotiaana minulla on oma perhe, omistusasunto, vakituinen työpaikka sekä ystäviä. Koko perheeni on terve, pystyn antamaan lapsilleni turvallisen kodin, monipuolista ruokaa ja puhtaat vaatteet ylle - mitä muuta voisin edes toivoa! Tämän kaiken lisäksi minulla on mahdollisuus viettää vapaa-aikaani rakastamieni asioiden parissa eikä tukiverkosto petä pahimmankaan käydessä toteen.

[caption id="" align="aligncenter" width="533"] Vauvantarvikkeetkin on viimein kaivettu esiin[/caption]
Viime viikonlopusta lähtien olen sekä siivonnut remonttipölyä että tehnyt pienimuotoista remonttia yhdessä mieheni kanssa. Suunnittelemastamme lattiaremontista tulikin vain pieni ehostus, koska hyvinhoidettu (vanhakin) parkettilattia nostaa suhteessa koko asunnon myyntiarvoa enemmän kuin uusi laminaattilattia. ;-)  Pikku remontin aikana poistimme kolmesta makuuhuoneesta, alkuperäiset -80 -luvun alusta peräisin olevat, vaatekaapit sekä hylly(viritykset) vaatehuoneen puolelta. Ennen meitä tässä asunnossa oli asunut yli 20 vuotta vanha eläkeläispariskunta kenen taidonnäytteitä nuo vaatehuoneen virityksetkin olivat - huhhh!  :roll:

Sekä makuuhuoneiden että vaatehuoneen pinnat kaipasivat valkoista maalia, minkä lisäksi vaatekaappien alla oli vain pelkkä betoni, eli pääsimme asentamaan uutta lautaparkettia. Uusi parkettilattia asennettiin myös vaatehuoneeseen, minne hankimme ALGOT -säilytysjärjestelmän IKEA:sta.  :-)

Saunan puupintojen käsittely ei kuulunut putki-/ kylpyhuoneremonttiin, minkä vuoksi minä päätin tarttua toimeen. Alkuun irrotin lauteet paikoiltaan, pesin sekä hioin kaikki puupinnat niiden kuivuttuaan. Ennen petsin levittämistä pinnat oli totta kai pyyhittävä vielä hiontapölystä. Puupinnat saivat päällensä uuden tummemman sävyn, mustan - mitä olette mieltä? Itse olen aivan ihastunut saunamme uuteen lookkiin.  :-D

[caption id="" align="aligncenter" width="533"] Saunassa pitää mielestäni olla pimeä[/caption]
Olisi mahtavaa päästä kertomaan teille treeneistäni, mutta valitettavasti lähiaikoina niitä tuskin on mielin määrin luvassa.  :-( Jäsenyyteni lahtelaiselle kuntosalille on tauolla raskauden vuoksi, minkä lisäksi tekemistä riittää kotonakin ennen vauvan syntymää, esimerkiksi pinnasänky on vielä kasaamatta eikä kaikkia vaatteitakaan ole vielä pesty saatika hankittu - no eihän tässä ole kuin kaksi viikkoa laskettuunaikaan!  :-D Olen kuitenkin yrittänyt parhaani mukaan venytellä sekä putkirullailla, ettei kroppa menisi ihan lukkoon.  :-?

4. kesäkuuta 2014

World Jiu-Jitsu Championship 2014

Touko-kesäkuun vaihteessa kilpailtiin BJJ:n maailmanmestaruuskilpailut Kalifornian Long Beachissa. Jyväskylän Fight Clubin Venla Luukkonen teki suomalaista BJJ -historiaa taistelemalla itsensä mustavöisten yli 79,3 kilon painoluokassa kultamitalille sekä maailmanmestaruuteen. Venlan mitali on Suomen ensimmäinen maailmanmestaruus sekä ensimmäinen suomalainen IBJJF:n (International Brazilian Jiu-Jitsu Federation) arvokisakulta mustavöisten sarjassa!


[caption id="" align="aligncenter" width="800"] Voittajan on helppo hymyillä
© GRACIEMAG[/caption]

Myös muut suomalaisnaiset olivat MM -kilpailussa erittäin kovia! Purppuravöisissä sekä Jonna Konivuori yli 79,3 kilon painoluokassa että Outi Järvilehto alle 48,5 kilon painoluokassa ottelivat kultaan. Podiumilla Outi graduoitiin oikeutetusti ruskealle vyölle - onnea!  :-)


[caption id="" align="alignnone" width="800"] Onnellinen Outi
© BJJPix[/caption]

Miesten osaltakaan emme jääneet ilman mitaleita, mutta korkeimmalle palkintopallille he eivät naisten tavoin yltäneet. ;-)  Ruskeavöisissä Kari Peltola otteli pronssille alle 100,5 kilon painoluokassa, purppuravöisissä Jesse Urholin taisteli itselleen hopeamitalin alle 94,3 kilon painoluokassa ja Valtteri Serimaalle pronssia alle 100,5 kilon painoluokassa.


Odotin treenikaverini/ valkkuni Emilia Tuukkasen otteluita purppuravöisten alle 53,5 kiloisten painoluokassa, mutta tällä kertaa tuoreen EM -kultamitalistin tie nousi pystyyn ennen mitalitaisteluita. Olivathan nämä Emilian ensimmäiset MM -kilpailut, mutta silti odotukseni hänen suhteen olivat kovat.  ;-)


Suomalaisnaisten taso BJJ:ssa on sanomattakin selvää erittäin kova, minkä tämän vuoden Worldsitkin osoittivat. Saavutuksena kolme mitalia, joista kaikki kolme olivat kultaisia - mahtavaa! Myös sinivöisiltä Maria Liuskalta sekä Kaisa Yli-Paunulta nähtiin upeita suorituksia, mutta myös he karsiutuivat Emilian tavoin ennen mitaliotteluita. On hienoa huomata, että suomalaisten taso maailmalla on hyvä, mutta rakentamalla yhteispeliämme vielä paremmaksi saamme nostettua itsemme vieläkin korkeammalle!  ;-)