18. kesäkuuta 2014

Viimeinen raskausajan neuvola

Tiistaina kävin viimeistä kertaa neuvolassa ennen synnytystä. Seuraava käyntini onkin sitten raskausviikolla 41+5, mutta ei neuvolassa vaan PHKS:ssa yliaikakontrollissa. Toivon todella, ettei minun tarvitsisi mennä kontrolliin vaan vauva syntyisi ennen sitä - mielellään vaikka tänään! :D Ylihuomenna on laskettuaika enkä enää malttaisi odottaa hetkeäkään, että saan pienokaisen syliini.

[caption id="attachment_1113" align="aligncenter" width="533"] Toiset tykkää muhkummasta![/caption]

Fyysisesti olen edelleen niin hyvässä kunnossa kuin tässä vaiheessa raskautta voi vain olla. Muun muassa verenpaine on pysynyt edelleen loistavissa lukemissa (115/ 68) eikä pissasta löytynyt tälläkään kertaa sokeria/ proteiineja. Vauvan sydänäänet kuuluivat juuri sellaisina kuin pitääkin ja hänen päänsä oli kiinnittynyt entisestään syvälle lantiooni eikä terveydenhoitaja uskonut, että vauvan syntymä menisi yli lasketunajan. Minä en kuitenkaan usko tässä asiassa ketään, koska näin minulle sanottiin esikoisestakin raskausviikolta 36+ lähtien, mutta tyttö syntyi lopulta viikolla 42+0. :D

Kuten edellisessä merkinnässäni taisin mainitakin, n. 1½ viikon verran napakammat supistukset ovat olleet päivittäisiä. Saattaa supistaa 2-3 tuntiakin hyvään tahtiin, mutta lopulta ne ovat aina hiipuneet. Toissapäivästä lähtien myös käveleminen on alkanut tuntua erittäin epämiellyttävältä, kun beben pää painaa lantioon. Alle kilometrin matkan pystyn kävelemään irvistelemättä, mutta sitten on hidastettava tahtia, kun kipu säteilee sisäreisiä pitkin polviin asti.

Neuvolantäti kehoitti kuitenkin pysymään pienessä liikkeessä, koska se edesauttaa kohdunsuun kypsymistä synnytystä silmällä pitäen. Liiallinen makaaminen taas voi pahimmassa tapauksessa lähes pysäyttää synnytyksen käynnistymisen, vaikka hormonaalisesti tilanne olisikin kypsä! :) Ei sitä nyt tarvitse maratonille lähteä, mutta arkiaskareiden lisäksi pieni liikunta on vain plussaa. Siispä lähdin tekemään pienimuotoisen treenin mieheni vetäessä sillä välin lukkopainitreenit.

Tein tälläkin kerralla kyykkyä, mutta nyt tosiaan huomasin, että vauva on laskeutunut todella alas. Jaloissa riittäisi voimaa, mutta muutoin alakropassa ei tuntunut pito riittävän! :? Tein kuitenkin sen verran kuin suinkin kykenin, mutta revittelyyn voimani eivät riittäneet. Minulle riitti, kun hengästyin hieman ja sain pienen hien päälle tunnin jumpattuani. Liikkeitä tasaisesti sekä ala- että yläkropalle. :)

[caption id="attachment_1115" align="aligncenter" width="800"] Herkkusalaatti[/caption]

Kotona maistui todella hyvä (,vaikka itse sanonkin :D ) kanasalaatti halloumjuustolla ja jälkiruoaksi herkuttelimme vielä miehen kanssa puoliksi mangosorbetin (0,5l) katsoen samalla Orange is the New Blackia Netflixistä. ;)

Toistaiseksi emme voi muuta kuin odottaa! Pitäkäähän peukut pystyssä, että vauva syntyisi mahdollisimman pian. :)

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä! tiedän niin ton tunteen; miksi aika kuluu niiiiin(!) hitaasti, kun tahtoisi sen kiiruhtavan :)
    Kohta teillä on uusi perheenjäsen, odotus palkitaan..

    VastaaPoista
  2. peukut ylhäällä ja vitsit kun näytät hyvältä! :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.