14. elokuuta 2014

Pehmeä lasku kotiäitiyteen

Täällä ollaan taas, Bloggerissa nimittäin! Tuntuu hyvältä palata takaisin blogin alkuperäiselle alustalle, missä voin halutessani kertoa muistakin elämääni koskettavista asioista kuin liikunnasta tai hyvinvoinnista ylipäänsä - treeniblogiportaalin alaisuudessa ollessa sellaiset merkinnät eivät mielestäni kuulu aihealueeseen. Nyt blogini ei myöskään tule hukkumaan kymmenien fitnessblogien alle vaan on täällä ns. omana itsenäisenä yksikkönään!

Tällä viikolla mies palasi takaisin työelämään seitsemän viikon loman päättyessä (kolmen viikon isyysloma + kuukauden kesäloma). Päivät ovat kuluneet totuttautuessa uuteen elämäntilanteeseen kahden lapsen äitinä ilman auttavaa käsiparia! Onnekseni ystävämme ovat mahdollistaneet minulle varsin pehmeän laskun täysipäiväisenä kotiäitinä olemiseen tulemalla yhtenä päivänä vahtimaan molempia lapsia, jotta minä pääsen treenaamaan ja toisena päivänä he ottivat 2 -vuotiaan esikoistytön hoitoon muutamaksi tunniksi. Kun olin treenaamassa, olin pumpannut rintamaitoani varastoon, mikäli kuopukselle iskee nälkä kesken kaiken. Ennen lähtöä olin vielä imettänyt molemmista rinnoista kertaalleen. Samoin olen toiminut, jos mies on jäänyt kotiin lapsien kanssa.

J-lihaa, kurkkua, tomaattia sekä mandariini kyytipoikana

Viikko sitten minut graduoitiin siniselle vyölle enkä oikein vieläkään ole täysin sisäistänyt koko asiaa. Sinisen vyön saaminen voi kuulostaa pieneltä/ mitättömältä asialta, mutta minulle se on todella merkittävä tapahtuma. Olen onnistunut kehittymään askeleen eteenpäin BJJ -harrastajana, vaikka olen tuore kahden lapsen äiti eikä aikaa pitäisi olla liikuntaan - ainakaan mitä on uskominen aihe vapaa -keskustelufoorumeihin!

En koe olevani itsekäs lähtiessäni harrastamaan liikuntaa, koska liikuntaharrastuksien seurauksena pystyn antamaan itsestäni enemmän äitinä. Ilman liikuntaharrastuksia olisin varmasti sekä masentuneempi että kiukkuisempi, koska samanaikaisesti tuo treenaamiseen käyttämäni aika on minun "omaa aikaani". Positiivisena sivuvaikutuksena viimeisetkin raskauskilot ovat alkaneet tippua pois kyydistä, mutta vielä pari kiloa keikkuu lanteillani (ja poskissani muahahhahhaa :D )!

Lahden kupeessa olevassa
American Style Diner Pika Kievarissa lounas-salaatilla

Lauantaina matkustamme Jyväskylään, missä Jyväskylän Fight Club järjestää sparrimaratonin, minkä aikana (10-22:00) paitsi painitaan niin kerätään rahaa Keski-Suomen keskussairaalan lastenosaston hyväksi. Osallistumismaksu on 10€, mikä menee lyhentämättömänä suoraan hyväntekeväisyyskohteeseen! Matolle ja pois pääsee mihin aikaan vaan, ja lajeina ovat JFC:n valikoimissa olevan brasilialaisen jujutsun lisäksi sekä lukkopaini että vapaaottelu. Lue lisää tapahtumasta täältä!

Kuluvalle viikolle kertyy sekä kaksi voima- että lajiharjoitusta, joiden lisäksi osallistuminen sparrimaratoniin. Saa nähdä kuinka kauan kykenemme matolla möyrimään - onneksi tauot ovat mahdollisia, JOPA PAKOLLISIA!

2 kommenttia:

  1. Tervetuloa takaisin bloggerin puolelle! :)
    Olen samaa mieltä, että sitä pystyy antamaan äitinä paljon enemmän, kun saa välillä"toteuttaa" itseään. Itselläni ei ole tarve lähteä tuulettumaan baareihin ja hankkimaan krapulaa. Vaikka välillä tuntuu, että äideiltä hyväksytään pään tuuletus baarissa paremmin kuin kuntosalilla..Mielestäni olen paljon parempi ja mukavampi äiti, kun pääsen liikkumaan säännöllisesti, eikä se aika ole keneltäkään pois, lapsillani kun on myös ihana isä. Mutta siis minä nostan hattua äideille, jotka jaksavat ja viitsivät huolehtia myös itsestään: hyvinvoiva äiti on koko perheen onni! ♥
    Ihanaa syksyä sulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna kommentistasi - piristit todella päivääni! Koen, että olen saanut motivaationi blogin ylläpitämiseen takaisin, kun palasin Bloggeriin. :-) Tuo on ihmetyttänyt minuakin, minkä vuoksi baareissa käyminen on hyväksyttävämpää kuin terveelliset elämäntavat - oli sitten äiti tai ei. Olen kanssasi myös samaa mieltä tuosta, ettei äidin liikuntaan käyttämä aika ole keneltäkään pois, koska isä on yhtälailla yhdenvertainen hoitaja lapselle kuin äitikin.

      Ihanaa syksyä myös sinulle! <3

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.