16. lokakuuta 2014

Kun talossa on yksi lapsi vähemmän

Keskiviikkoaamuna vaari tuli hakemaan esikoisen mummulaan maalle. On mahtavaa, kun molemmat isovanhemmat pyytävät lapsenlapsia omatoimisesti hoitoon eikä meidän vanhempien tarvitse pyytämällä pyytää heitä hoitoavuksi. Viime päivinä esikoinen on osoittanut ensimmäisiä mustasukkaisuuden merkkejä pikkuveljeään kohtaan, minkä vuoksi oli varmasti hyvä, että hän pääsi mummulaan nauttimaan täydellisestä, jakamattomasta, huomiosta.

Yritän parhaani mukaan huomioida molempia lapsia tasapuolisesti, mutta valitettava tosiasia on, etten pysty antamaan esikoiselle huomiota niin paljon kuin haluaisin - etenkin silloin, kun molemmat lapset ovat samanaikaisesti hereillä! Kuopuksen nukkuessa yritän ottaa takaisin esikoisen kanssa menetettyä aikaa. Tällöin keskityn täysin häneen leikkimällä hänen kanssaan, ottamalla syliin - olemalla yksinkertaisesti läsnä.

Kohta 4 kuukautta mittarissa

Esikoisen poissaollessa kodissamme ei ole ollut samanlaista säpinää, mitä tavallisesti. Toisaalta olen nauttinut hieman rauhallisemmasta elosta, mutta sitten taas toisaalta... voi kuinka ikävä minulle tulikaan pientä vaaleatukkaista tyttöäni. Vaikka pienet hetket erossa saavat minut ikävöimään, antavat ne voimaa tuleviin yhteisiin arkipäiviin. Myös tyttö vaikutti suunnattoman onnelliselta kertoessaan, mitä kaikkea siellä mummulassa olikaan tehty, kuten istuttu traktorin kyydissä ja syötetty vasikoita, kun hän iltapäivällä palasi takaisin kotiin.

Tuli myös huomattua, että yhden vauvaikäisen lapsen kanssa on huomattavasti helpompaa kuin uhmaikäisen taaperon kanssa. En sano, että elämä olisi helppoa yhdenkään lapsen kanssa, mutta helpompaa kuin useamman. Vauvan kanssa oli ihana käydä pitkällä kävelylenkillä, kun hän vain nukkui tyytyväisenä vaunuissaan. Taaperon kanssa lenkkeillessä on varauduttava siihen, että välillä pysähdytään tutkimaan kiviä tai nyt syksyn tullen eri värisiä lehtiä, mitkä ovat pienen tutkijan mielestä äärimmäisen mielenkiintoisia.

Kahvila Karirannan korvapuusti herkkupäivän herkuksi

Vaunulenkin varrella oli poikettava sataman kahvila Karirantaan hakemaan herkullinen korvapuusti päiväkahvini seuralaiseksi. Kun talossa on yksi lapsi vähemmän, kahvinkin ennättää juoda melkein kuumana. Jottei korvapuusti olisi vesittänyt loppuelämäni kunto -proggista, illalla pyörittiin taas tatamilla 1½ tunnin verran - päivän tekniikkana käsilukot full guardista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.