18. tammikuuta 2015

Kasvisruokakokeiluita & pikku sparrit

Vasta tänään uskaltauduin BJJ -treeneihin koko viikon kestäneiden vatsaongelmieni vuoksi. Tänäkin aamuna sain herätä epämiellyttävän kivun saattelemana, mikä tosin hieman helpotti, kun sain murua rinnan alle. Olen alkanut tehdä aamuihini kuuluvan omeletin ilman kalkkuna-/ broilerileikkelettä selvittääkseni auttaako kasvispainotteinen ruokavalio todella. Melkein kaikki keinot käytettyäni olen valmis kokeilemaan myös tätä vaihtoehtoa. Sparritreenit menivät mukavasti, vaikka en kaikkia eriä pystynytkään painimaan vatsakivun vuoksi - teki kuitenkin mielelle hyvää päästä treenaamaan, vaikkakin kevyesti! Ehkä seuraavissa sparreissa onnistun selättämään myös (vatsa)kivun.

Täysin laakereilla ei ole tullut muutenkaan maattua vaan viikkoon on onnekseni mahtunut myös voimaharjoittelua ja juoksua. Lenkkeily raikkaassa ulkoilmassa on ollut monien päivieni pelastus: välillä päivät lasten kanssa ovat haastavampia kuin toiset, mutta tunnin reippailu ulkoilmassa hyvää musiikkia kuunnellen auttaa taas jaksamaan!

Hymy tiukassa sparritreenien päätteeksi

Toissa kesänä lääkäri Vilho Ahola puhui minulle myös FODMAP -ruokavaliosta, mitä hoidetaan ärtyvän suolen oireyhtymän (IBS) hoitomuotona. Hän kehoitti kuitenkin kokeilemaan kaikki muut vaihtoehdot ennen kuin lähden edes kokeilemaan FODMAP -ruokavaliota. Lisäinfoa löytyy blogistani merkinnästä Mikä FODMAP -ruokavalio? Lääkärini neuvot mielessäni kokeilen ensin kasvisruokien lisäämistä ennen kuin lähden poistamaan mitään uutta ruokavaliostani.

Olin epäuskoinen mahtaisiko kasvisruokavalio sisältää riittävästi proteiinia tai lähtisikö siitä edes nälkä, mutta onnekseni olen ollut väärässä harhakuvitelmieni kanssa. Myös kasvisruokavaliosta on mahdollista saada kaikki tarvitsemansa ravintoaineet eikä vatsa murise nälkäänsä - päinvastoin! Yllättävän moni ammattiurheilijakin on kasvissyöjä, ellei jopa vegaani. Olo kasvisruoan päätteeksi on ollut täysi, mutta eri tavalla mitä lihaa sisältäviä aterioita syödessäni. Olo ei ole ollut ikään kuin niin "tukkoinen".

Bataatti-kookoskeitto pannulla paahdetuilla siemenillä

Mustaherukkasmoothie höystettynä *Terra Novan Life drink -jauheella

En ole tältä istumalta muuttumassa vegaaniksi, mutta olen päättänyt lisätä kasvisruokien määrää liharuokien rinnalla, koska niillä on selkeästi hyvä vaikutus omaan olotilaani. Kuluneella viikolla tekemäni kasvisruoat ovat maistuneet myös perheemme esikoiselle, esimerkiksi kasvisnöyhtö oli niin hyvää, että hän pyysi sitä kaksi kertaa lisää, sanoen samalla: "Hyvää ruokaa äiti." 

* Tuote saatu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.