16. tammikuuta 2015

Taistelussa vatsaongelmia vastaan

Olen yläaste-/ lukioikäisestä lähtien kärsinyt erilaisista vatsaongelmista, mitä ovat mm. olleet vatsakipu, ruoansulatusongelmat, nesteen kerääntyminen vatsan seudulle (= turvotus) heti syömisen päätyttyä tai sen aikana. Parhaimpana hoitokeinona olen tähän mennessä kokenut gluteenittoman sekä nykyisin myös maidottoman ruokavalion, minkä lisäksi pyrin ottamaan aina ennen ateriaa *Solgarin ruoansulatusentsyymin (Digestive Enzymes), mikä omalta osaltaan helpottaa ruoan sulamista.

Sekä luontaisesti gluteenitonta että maidotonta ruokavaliota noudattamalla vatsa on pysynyt melko hyvässä kunnossa, mutta täysin kivuton se ei ole ollut vuosiin.

Viimeiset kaksi viikkoa vatsani on ollut syystä tai toisesta erittäin huonossa kunnossa, esimerkiksi muutama päivä sitten vatsa kipeytyi niin, etten pystynyt muuta kuin makaamaan sohvalla sikiöasennossa. Kivun lisäksi vatsa turposi niin, että trikoolegginsien leveä vyötärökaistaleenkin painaessa vatsaan, tunsin kipua.

Eräs tuttavani ehdotti minulle, että kokeilisin vähentää lihatuotteiden määrää ruokavaliossani, koska oli itse hyötynyt siitä merkittävästi. Olenkin kokeillut kuluneen viikon aikana erilaisia proteiinipitoisia kasvisruokia sekä vähentänyt syömäni lihan määrää merkittävästi. Kiitos avoimen asenteeni kasvisruokavaliota kohtaan, oloni on ollut hetkittäin parempi. Olen myös ottanut päivittäin *Solgarin lakritsinjuuriuutetta, mistä olen aikaisemminkin saanut apua vatsani oikkuillessa.

Linssi-tomaattikeitto & riisikakut avokaadolla

Lakritsinjuurella on sekä rauhoittava, tasapainottava sekä sileän lihaksiston spasmeja laukaiseva vaikutus erityisesti ruuansulatuskanavassa. Lakritsijuurta on käytetty jo tuhansien vuosien ajan perinnelääketieteessä lähinnä Aasiassa. Kiinalaisessa kansanlääkinnässä sitä on käytetty useissa vaivoissa tukihoitona, mm. sokeritaudissa sekä tuberkuloosissa.

Tutkimusten mukaan lakritsijuuren glykyrritsiinillä on tulehduksia estävä vaikutus ja se voi pidentää kortisolin vaikutusaikaa elimistössä. Lakritsijuuren flavonoidien on havaittu suojaavan ruuansulatuskanavan soluja.

Lakritsijuurta voidaan käyttää tukihoitona vuotavan suolen syndroomassa, ärtyneensuolen oireyhtymässä sekä Crohnin taudissa. Alustavissa tutkimuksissa lakritsijuuren flavonoidien on havaittu tappavan mahahaavoja aiheuttavia helikobakteereja.
(Lähteet: Timo Lehto, tekninen johtaja, elintarvikebiokemisti, FT & Solgar Nordic Ltd Finland/ Nordic Premium Group)

Tässä munakkaassa vielä kalkkunaleikettä, mutta monena aamuna menty ilman
  parempi olo!

Olen valmis lisäämään kasvisruokia päivittäiseen ruokavalioon, mikäli se vaikuttaa positiivisesti vatsani toimintaan. Vatsan toimintaan liittyvät ongelmat vaikuttavat kohdallani pahimmillaan niin, etten kykene tekemään mitään ylimääräistä pakollisten arkiaskareiden lisäksi, tällä viikolla esim. treenaamisesta ei ole tullut yhtään mitään. Lähde tässä nyt painimaan, kun vatsa on kosketusarka!

* Tuote saatu

6 kommenttia:

  1. On paljon näyttöä, että kasvikunnan tuotteiden lisääminen ruokavalioon vaikuttaa positiivisesti hyvinvointiin. Esim. Harvardin yliopiston laatima ruokapyramidi suosittelee punaista lihaa maksimissaan pari kertaa viikossa. Toki ei paljon kasvisruoka auta, jos monena iltana vetää sipsiä ja suklaata kaksin käsin :D Nimim. Been there, done that Olen ollut kasvissyöjä pian 10 vuotta. Oon ehtinyt testaamaan vaikka mitä. Oon ollut nk. karkkikasvissyöjä, ortorektikkoa lähentelevä kasvissyöjä, virallisia suosituksia noudattava jne. Nyt keskityn vähägluteenisuuteen ja ruokaöverien välttämiseen :) linssiruuat ovat vatsaystävällisiä kokemukseni mukaan. Kannattaa myös tsekata ayurvedisia reseptejä tai ylipäänsä intialaisia ruokia. Ayurveda suosittelee myös lakristinjuurta vatsavaivoihin (:

    Tofua käytän pari kolme kertaa viikossa keskimäärin. Hyvä teksti: http://www.mieliruoka.fi/reseptit/soija-hyvis-pahis-vai-jotain-silta-valilta-tofu-omeletin-resepti/ Suosikkitofuni jota suosittelen kaikille: jalotofu.fi Myös Vianan (saa mm. Ruohonjuuresta) hasselpähkinäine tofu on ässää <3

    Mulla on kanssa kaikenmoisia vatsaongelmia. Liiallinen gluteeni ei sovi. Gluteenipitoista ruokaa kerran pari viikossa ei ole ongelma. Olen miettinyt kahvimääriäni. Onko sinulle tuttu Watsakahvi? Saa Robert's Coffeesta ja myös kaupoista. Sen pitäisi olla vatsaystävällisempää kuin tavallinen kahvi. Mielestäni maku on hyvä. Vaikuttaa laatukahvilta. En pahemmin välitä Juhla Mokasta ym., mutta toki vedän niitä maidon kanssa...

    Oletko lukenut Paula Heinosen Vihdoinkin hyvä olo -kirjan? Se pureutuu vatsaongelmiin. Kannattaa vilkaista, jos ei ole tuttu. Googlaa myös a. Terveyden avaimet ja b. Terveyden tukipilarit. Heinosen vetämiä radio-ohjelmia. Myös Heinosen ja Satu Silvon Satumaista voimaa -kirja on hyvä. Silvosta tuli mieleen, että jos haluaa syödä ravintolassa erinomaista kasvisruokaa, suosittelen Helsingin-reissuilla Silvoplee-ravintolaa. Ravintolassa on kiinni myös kahvila, josta saa raakakakkua ym. Suurin osa Silvopleen ruuista on maidottomia ja gluteenittomia. Ehkä paras ravintolakokemus Euroopassa on tallinnalainen vegaaniravintola Restoran V. Puolet ruuista gluteenittomia ja kaikki maidottomia.

    Tarkoittaako kohdallasi maidoton ruokavalio lehmänmaidotonta vai täysin maidotonta? Mua kiinnostaa yleisen tiedon lisäksi ihmisten kokemukset. Monihan sietää vuohen- tai lampaanmaitoa. Tuttavani, jolla on pahoja vatsaongelmia, pystyy käyttämään vuohenmaitoa ja kaikkia mereneläviä mutta ei esimerkiksi punaista lihaa.

    Odotan innolla reseptejä :) olen tykännyt esim. pirtelöresepteistäsi enkä ilman tätä blogia olisi tiennyt Solgarin prodejauheista. Vielä en ole ostanut mutta... Solgar nyt on ylipäänsä tosi huikee sarja <3

    Olen vuosia ollut vakuuttunut siitä (tutkimustiedon sekä omien ja muiden kokemustan perusteella), että kasvisruuan syöminen (En puhu nyt pelkästään kasvisruokavaliosta vaan osan liha-aterioiden korvaamisesta kasvisruualla.) on asia, joka kannattaa sekä terveyden, eettisyyden että ympäristön näkökulmasta. Itselläni toki vaikuttaa muutamat henkiset aspektit päälle. Ruuassa pitäisi olla hyvän mielen komponentti myös, että tärkeintähän on löytää itselleen sopiva polku (: Kuten huomaa, mulla lähtee tää kasvisruuasta puhuminen ihan lapasesta :D moni tulkitsee tahallaan väärin, että haluan kaikista kasvissyöjiä :D en sentään mutta kasvisruuassa on pointtia (Ja näen liharuuan suhteen esimerkiksi suuren eron halpismakkaran ja laatulihan suhteen), ja itselleni se on suuri ilo <3

    Aurinkoa, Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensinnäkin kiitos pitkästä kommentistasi! :-)

      Erilaiset vatsaongelmat ovat tosiaan minullekin tuttuja, mutta ruokavaliomuutoksilla olen onnistunut parantamaan oloani aina hetkittäin. Olen kuullut Robert's Coffeen Watsakahvista, mutta en ole koskaan maistanut tai ostanut kotiin - pitää varmaan kokeilla! Lakritsinjuuri minulla onkin aina käytössäni, jos vatsa oikuttelee enemmän.

      Paula Heinosen Hyvä olo -kirjaa en ole vielä lukenut, mutta olen kuunnellut hänen radio-ohjelmiaan. :-)

      Maidoton ruokavalio tarkoittaa minun kohdallani lehmänmaidotonta, koska esim. vuodenmaidosta en ole huomannut saavani oireita.

      Reseptejä on luvassa jatkossakin! Nyt on muutama kasvisruokaresepti valmisteilla, mitkä aion ehdottomasti jakaa lukijoideni kanssa. :-)

      Poista
  2. Itsellänikin on ollu kaikenlaisia vatsaongelmia! Nykyään näköjään aika yleisiä. En ole hyötynyt gluteenittomasta tai maidottomasta ruokavaliosta. Ja koen, että ruokavalioni jää yksipuoliseksi ja kuiduttomaksi (gluteenittomat ei oo kovin kuitupitoisia) toki sen saa monipuoliseksi jos näkee vaivaa ! :D Itse en oo jaksanut, kun en oo täysin hyötynyt ja oireet eivät ole mitään maata kaatavia siltikään. Enkä kyllä täysin kasvispitoisestakaan. Olin koko lokakuun syömättä lihatuotteita. :) Toki olo oli hyvä sillon, kevyempi jotenkin! Mutta paino ei itellä sais laskea, niin jos jatkaisin täysin kasvispainotteisella, pitäisi mun keksiä sitten täyttävempiä ruokia. :) Mutta sellasen huomion oon tehnyt, jos syön paljon salaattia, raakoja porkkanoita yms. niin turvottaa kyllä mahaa ja on ilmaa mahassa. Eli kasviksetkin voi turvottaa paljon :D Toki varmaan kypsennys yms. auttaa siihen! :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuidun määrästä ei tarvitse olla gluteenittomallakaan ruokavaliolla huolissaan, koska kasvikset sisältävät n. 8 kertaa enemmän kuituja kuin viljat. Pitää vaan huolen, että syö kasviksia riittävästi. Itse käytän vaihdellen myös erilaisia kuitulisiä, kuten psylliumia tai chia -siemeniä. :-) Kasvikset kannattaa höyryttää kypsiksi, koska silloin ne ovat vatsalle helpompia sulattaa eivätkä aiheuta esim. mainitsemaasi turvotusta. :-)

      Poista
  3. Minun korvaan kuulostaa että sulla voisi olla myös ärtyvän suolen oireyhtymä... se on vähän sellainen ominaisuus että välillä on melkeen sama mitä syö niin vatsa kiukkuaa silti. FODMAP-ruokavalio auttaa monia ketkä kärsii tästä mutta ei kaikkia. Esim. voin itse syödä joitain noita fodmap-ruokiakin mutta mun vatsa on silti ihan aina kipeä, välillä enemmän välillä vähemmän. Itse oireet on helpottaneet entisestä kun aloin juomaan vihreää savea sekä syömään vatsan happoisuutta vähentävää lääkettä. Tota vihreetä savea saa ihan ruohonjuuresta ja suosittelen kokeilemaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatat olla oikeassa! Olen keskustellut ärtyvän suolen oireyhtymästä lääkärini kanssa ja olen aloittanutkin tutustumisen FODMAP -ruokavalioon. Olen myös kirjoittanut tästä ruokavaliosta blogiini viime keväänä. :-) Vihreää savea en ole kokeillut, mutta täytyy varmaan tutustua, koska monet ovat sitä kehuneet ja kertoneet saaneensa siitä apua vatsaongelmiinsa.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.