8. helmikuuta 2015

Treeniviikon saldo: 9h 25min liikuntaa

Viikko sitten sunnuntaina oloni oli todella voimaton meneillään olevasta lepopäivästä huolimatta. Palelin paksun vaatekerroksen alla, minkä lisäksi alaselkääni vihloi ikävästi. Koko päivä meni enemmän tai vähemmän makuuasennossa eikä alaselän särky helpottanut ilman kipulääkettä, minkä nappasin ennen nukkumaanmenoa. Seuraavana aamuna olo oli yllätyksekseni täysin normaali eikä edellisen päivän "horkasta" ollut tietoakaan!

Kävelymatkan päähän kodistamme avattiin tankotanssi -studio, missä kävin tällä viikolla kahteen otteeseen kokeilemassa tuota mielenkiintoiselta kuulostavaa lajia. Kuten olin arvellutkin, tankotanssi oli todella raskasta yläkropan lihaksille sekä käsille, mutta todella kivaa. Myös keskivartalon hallintaa tarvittiin! Olisi hienoa päästä treenaamaan tuotakin, edes kerran viikossa, koska se tekisi äärimmäisen hyvää keskivartalolle/ koko kehonhallinnalle sekä gripeille, mitä tarvitaan BJJ:ssa.

Rehut + bolognese + riisikakut // mustaherukka-chiapuuro + kahvi // treenaamaan lähdössä


Tankotanssin lisäksi viikkooni on mahtunut tuttuun tyyliin BJJ:a (totta kai), juoksua ja voimaharjoittelua. Perjantaina kävin muutaman muun treenikaverin kanssa treenaamassa Helsingissä sisarsalimme Barreto Helsingin salilla Malmilla. Kotisaliltani mukana ollut purppuravöinen Ville oli kutsuttu vetämään tuonne treenit, missä treenasimme hänen spesiaaliaan, eli deep halfia. Voisin sanoa, että deep half on minulle täysin vieras käsite. Olen toki treenannut sitä, mutta en minä siihen positioon varta vasten hakeudu. Oli kuitenkin hyvä palauttaa mieleen miten tässä positiossa on hyvä toimia, JOS sinne vahingossa päätyykin. Kotimatkalla pysähdyimme vatsat kurnien huoltoasemalle, missä söin surkean kanasalaatin - kotona saa parempaa! Kotiin saavuttua oli pakko tehdä vielä kannullinen smoothieta sekä vetää muutama riisikakku höystöineen ennen nukkumaanmenoa.

TREENIVIIKKONI KOKONAISUUDESSAAN
Ma: tankotanssi 1h 50min
Ti: tankotanssi 1h + juoksu 45min (9,5km)
Ke: bjj 1h 30min
To: voimaharjoitus 45min + juoksu 25min (5km)
Pe: bjj 1h 30min
La: bjj 1h 30min
Su: lepo/ kehonhuolto (=venyttely, putkirullaus) *


*venyttelen sekä putkirullailen muinakin päivinä, mutta lepopäivänä teen pidempiä venytyksiä ja rullaan koko kropan päästä varpasiin

Olisin halunnut viikkooni vielä toisen voimaharjoituksen ja pidemmän juoksulenkin, mutta tankotanssikokeiluni vei niiltä tilaa. Tämä viikko meni näin, ensi viikko menee vielä paremmin - eikö niin?

Lauantain sparritreenit menivät pitkästä aikaa todella hyvin. Onnistuin hakemaan omia tekniikoitani, vaikka aina ne eivät menneetkään maaliin asti. Palaset ovat alkaneet löytää oman paikkansa, minkä ansiosta moni tekniikka on onnistunut huomattavasti paremmin kuin aikaisemmin. Ensi lauantaina matkustan Helsinkiin, missä ruskeavöinen Päivi Aittamaa vetää kahdet treenit only for women. Päivi on saavuttanut mm. MM-hopeaa, EM-kultaa, -hopeaa sekä on moninkertainen FO- ja Suomen mestari. Tämän lisäksi Päivi on myös äiti, mikä lisää minun kunnioitustani häntä kohtaan! ;) Toivottavasti pääsen ensi lauantaina opettelemaan tekniikoita sekä ennen kaikkea sparraamaan mahdollisimman monen uuden tytön kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.