27. maaliskuuta 2015

Äiti tarvitsee rinnalleen toisen äidin

Kun aloin odottamaan perheemme kuopusta tutustuin erääseen keskustelupalstaan, missä tulevat äidit keskustelivat mm. raskausaikaan liittyvistä asioista. Pian osa porukasta kuitenkin siirtyi keskustelemaan Facebookin puolelle omilla nimillään, mikä tuntui hyvältä, koska keskusteluiden aiheet saattoivat olla todella henkilökohtaisiakin.

Kuopuksen synnyttyä ensimmäiset kuukaudet kuluivat vauvakuplassa, mutta vertaistukea haettiin Facebookkiin perustetusta ryhmästä. Pian muutamat ryhmäläiset alkoivat tuntua hengenheimolaisilta - pian sovimmekin tapaavamme kasvotusten. Ryhmäläisemme asuvat ympäri Suomea eikä yhteinen, koko porukan, tapaaminen ottanut onnistuakseen. Onnistuimme kuitenkin sopimaan Etelä-Suomen ryhmäläisten kanssa tapaamisen. Ensimmäinen tapaaminen oli minun luonani, minkä jälkeen olemmekin tavanneet n. kerran kuussa milloin kenenkin kotona.

Muutaman ryhmäläisen kanssa alkoi kuitenkin synkata erityisen hyvin. Yksi heistä sattuu vielä asumaan samalla paikkakunnalla kanssani - tapaammekin hänen kanssaan viikoittain. Saamme myös naapuripaikkakunnilta vahvistusta silloin tällöin. Pieni äitiporukkamme oli ystävystynyt niin hyvin, että päätimme jopa viettää uutta vuotta yhdessä (lapset mukana). Saimme myös ylipuhuttua miehemme mukaan porukkaan ja nyt meidän miehillä on oma papparyhmänsä niin kuin he vitsikkäästi porukkaansa nimittävät. Ja mikä munkki, että miehemmekin tulevat hyvin juttuun!

Esikoisen odotusaikana en osannut arvatakaan minkä vuoksi äidit haluavat tutustua muihin äiti-ihmisiin lapsien saamisen myötä. Eihän äidiksi tuleminen muuttaisi yhtään mitään - eipä.

Kun vauva valvottaa aamuyön pikkutunneilla tai äitiyden tuomat haasteet tuntuvat ylitsepääsemättömiltä, nämä mammaystäväni saavat aina hymyn kasvoilleni. WhatsApp -keskusteluryhmässä viestittely alkaa heti herättyämme ja jatkuu aina nukkumaanmenoon saakka. Tuntuu, että olisimme tunteneet huomattavasti kauemmin!

Ei ole yhtään kohtuutonta kutsua näitä ihmisiä elämäni naisiksi 

Esikoisen vauva-aikana tunsin oloni huomattavasti yksinäisemmäksi, mitä tällä hetkellä. Nyt olen oikeasti pystynyt nauttimaan äitiys-/ hoitovapaasta. Muutamalla ystävälläni on toki lapsia, mutta he valitettavasti asuvat toisella paikkakunnalla monien kymmenien kilometrien päässä eivätkä heidän lapsistaan kukaan ole täysin samanikäinen omien lapsieni kanssa.

Jos oikeita ystäviä ei löydy helposti, äiti -ystäviä löytyy vielä vaikeammin. Kasvatusmetodien pitäisi osua yks yhteen eikä kumpikaan saisi tuntea oloaaan huonommaksi vanhemmaksi. Vaikka avoimet keskustelupalstat keräävät tuon tuosta negatiivista huomiota, on niissä hyvääkin. Pahamaineisen keskustelupalstan kautta minä olen löytänyt elämääni tosi ystäviä. Ennen äitiyttä pyörittelin silmiäni, kun näin puistoissa tai kauppakeskuksissa äitejä lyöttäytyneenä yhteen hyökkäysvaunujensa kanssa, mutta en enää.

Äiti tarvitsee rinnalleen toisen äidin.

Kiitos naiset, että olen saanut teidät rikastuttamaan elämääni.


MUISTAKAA, ETTÄ WARRIOR COFFEEN ALEKOODI ON VIELÄ VOIMASSA ENSI TIISTAIHIN ASTI.
VERKKOKAUPPAAN PÄÄSET TÄÄLTÄ!

6 kommenttia:

  1. Mä koen tän kotonaolon lasten kanssa todella yksinäiseksi. Mulla ei ole tässä kaupungissa kun yksi kaveripariskunta jolla lapsia ja hekin oikeastaan miehen kavereita joita en esim. koskaan näe yksin.

    Ainoa lapsellinen kaverini asuu eri puolella suomea ja ne harvat kerrat vuodessa kun ehditään nähdä on ihan luksusta. Kulutan valtavasti mammablogeja juurikin vertaistuen vuoksi.

    Ei paljoa lapsettomia kavereita näy kun kaikilla on omat menonsa ja itsellänikin nyt alkoivat taas treenit (ihana oli palata toiseen kotiin), mutta kotona mujuminen ja pippelipimppejuttujen kertaaminen taaperon kanssa, potkittavana ja hakattavana oleminen samaisen muksun, ja pienen vauvan kanssa on yksinäistä. Harva lapseton kaveri, saati mieskään eivät tunnu sitä ymmärtävän. Olen aina ollut sosiaalinen ja menevä, mutta tunnen kyllä kadottaneeni oman itseni tänne kotiin ja vaikka olenkin treeneihin palannut 3x viikko ja siellä tunnen aina sen vanhan itseni heräävän eloon niin pieni syyllisyys on silti takaraivossa, vaikka miehellä on myös omat harrastuksensa, työnsä ja yhteisönsä, mulla tuntuu, että lähinnä vaan nää lapset :D

    Heh, sori vuodatuksesta! :) Olit vain harvinaisen oikeassa tuosta, että äidit tarvitsevat ympärilleen toisia äitejä, sellaisia jotka ymmärtää myös niiden vaikeiden hetkien ja väsymyksen kanssa kiukuttelevaa pirttihirmua koska elävät siinä samassa vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu tunne! Esikoisen vauva-aikana minulla ei ollut äiti -kavereita ja lapsettomilla ystävilläni oli sekä omat työnsä että menonsa. Perhekahviloihinkaan en halunnut lähteä tutustumaan itsekseni.

      Kiitos pitkästä kommentistasi! Vaikka äitien yksinäisyys onkin harmillinen asia, on lohduttavaa kuulla, etten ole paininut yksin tämän asian kanssa. Toivottavasti löydät asuinpaikkakunnaltasi äiti -ystävän: liity paikallisten äitien Facebook -ryhmään tai onko teillä sielläpäin perhekahvilaa tai vastaavaa?

      Aurinkoista kevättä! <3

      Poista
    2. Asutaan maalla kahden kaupungin välissä ja näin talviaikaan en ole kulkenut lasten kanssa juurikaan. En koe mll- kahvilaa tai seurakunnan kerhoa omikseni ja olen arka lähtemään sinne kun tunnen itseni aina jotenkin ulkopuoliseksi (taustalla esikoisen kuolema -10) ja ikänikin puolesta olen aina se nuorimmainen (en edes varmaan enää ole sitä, mutta käytän sitä vielä tekosyynä).

      Facebook ryhmiä ei näin pienellä paikkakunnalla ole, en ainakaan ole löytänyt :)

      Poista
    3. Suosittelen rohkeasti kokeilemaan sitä MLL -kahvilaa. Otat rohkeasti kontaktia muihin - siitä se lähtee! Voisithan sä myös kokeilla perustaa itse FB -ryhmän alueesi äideille. Jaat sitä seinälläsi/ paikkakuntasi sivulla, jotta mahdollisimman moni löytäisi sen. :-)

      Poista
  2. Äitinä olo on yksinkertaisesti yksinäistä. Ainoa sosiaalinen kontakti on se kaupan täti.
    Saattaa mennä viikko etten puhu yhdenkään aikuisen kanssa. Oma mies ajaa rekkaa=paljon poissa.

    Terveisin mamma kaukaa saaristosta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, osittain. Kuopuksen synnyttyä oon ollut ns. rohkeampi perhekahviloiden ja keskustelupalstojen suhteen ja se on tuottanut hedelmää. Mutta ymmärrän kyllä täysin, että äitiys on yksinäistä puurtamistakin!

      Aurinkoista kevättä sinulle. <3

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.