29. maaliskuuta 2015

#kehukumppaniasi

Kataja ry:n #kehukumppania -kampanja kannustaa sanomaan ääneen oman parisuhteen ja kumppanin hyviä, rakkaita ja ihanimpia ominaisuuksia. Koska ihmisellä on usein taipumus muistaa ja nähdä ympärillään helpommin vikoja kuin hyvinvointia, täytyy hyvästä muistaa puhua ääneen.

MILLOIN VIIMEKSI OLIT ERITYISEN YLPEÄ KUMPPANISTASI?

Tunnen olevani päivittäin ylpeä kumppanistani, kun näen hänen olevan hyvä isä lapsillemme. Se kuinka hän aamulla halaa lapsia ennen töihin lähtöä tai leikkii lastemme kanssa pitkänkin työpäivän päätteeksi - on läsnä. Jokaisessa päätöksessään hän miettii ensimmäisenä, mikä on parasta meille, meidän perheelle. (Itku tuli, kun kirjoitin tämän).

MIHIN PIIRTEISIIN ALUN PERIN IHASTUIT KUMPPANISSASI?

Ihastuin aviomiehessäni hänen iloiseen elämänhaluiseen asenteeseensa. Jokaisesta asiasta löytyy hänen mukaansa aina positiivisiakin puolia, mitä minä en voi aina käsittää, mutta mistä minun olisi hyvä ottaa opikseni. Veikeä hymy kavoillaan sekä iloiset silmät olivat asioita, mitä en voinut vastustaa, kun kotibileissä ekaa kertaa pussattiin - buahahhahhaa!

Ihastuin myös hänen aitouteensa olla täysin oma itsensä. Ei häntä kiinnosta, mitä muut hänestä ajattelevat, koska ei sillä ole mitään merkitystä.



MIKÄ ON PARASTA PARISUHTEESSANNE?

Parasta parisuhteessamme on usko toisiimme, vaikka elämä on välillä moukaroinut kovallakin kädellä emmekä aina ole nähneet yhteistä tulevaisuutta. Aviomieheni on opettanut minut puhumaan tunteistani, minkä vuoksi asioiden puhuminen sekä mieltä painavien asioiden selvittely on parasta parisuhteessamme. Tosin mieheni mielestä saisin puhua vieläkin enemmän, esimerkiksi aamuisin, mitä minä en taas voi sietää. En tosiaan ole aamuvirkku eikä minulle kannata puhua ennen kuin olen saanut riittävän määrän kahvia kitusiini, ellei halua kuulla suustani pääseviä sammakoita heti kukonlaulun aikaan.

Parasta on myös hyvin ala-arvoinen huumorintaju, ja se, kun toinen ymmärtää pelkästä katseesta.

MILLOIN VIIMEKSI KEHUIT KUMPPANIASI?

Nyt täytyy myöntää, että aviomieheni kehuu minua päivittäin, mutta minä en osaa kehua häntä yhtä usein, vaikka aihetta olisi. Viimeksi kehuin häntä toissapäivänä, kun olin lähdössä ystävieni kanssa viettämään viikonloppua. Kehuin kuinka hyvä isä hän on sekä kiitin, kun hän mahdollistaa minun irtiottoni perhe-elämästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.