20. toukokuuta 2015

Random kuulumiset

Reilu viikko sitten vietimme esikoisen 3-vuotissynttäreitä, ensin perheen kesken, sitten sekä kummien että ystävien seurassa. Esikoinen oli sairastanut vesirokon kolme viikkoa aikaisemmin, minkä vuoksi kuvittelin, ettei poika sairastuisi siihen ollenkaan. Olihan itämisaikakin mennyt ohi! Toisin kuitenkin kävi, kun synttäripippaloiden iltana löysin hänen niskastaan epäilyttävän näppylän. "Hetkineeen, tuus kattomaan mikä täällä on", huusin miehelleni.

Muutama päivä ensimmäisen vesikellon ilmesyttyä alkoi kutina, mikä sai meidät kaikki valvomaan kuopuksen itkiessä kenkkua oloaan - mikään muu ei kelvannut kuin syli eikä sekään erityisen hyvin. Olen kuullut sanottavan, että vesirokko on pienillä lapsilla kaikista lievin, mutta täytyy sanoa, että meidän kohdalla kuopus on ollut huomattavasti kipeämpi kuin isosiskonsa.

Kaksi viikkoa sitten kävin korkaamassa ensimmäiset No-Gi -kilpailuni Tampereella. Sain ensimmäisellä kierroksella vastaani kokeneen Siljan. Ottelu päättyi, kun hän sai haettua americana -käsilukon. Totta kai olen pettynyt, mutta nyt ei auta muu kuin katsoa kohti seuraavia kilpailuita, mitkä ovat heinäkuun alussa Hangossa.

Omat lajitreenit ovat olleet entistä vähäisempiä, koska olen antanut mieheni panostaa enemmän 30. toukokuuta oleviin ADCC EM -kilpailuihin. Kun miehen kilpailut ovat ohitse, on taas molemmilla tasapuolisesti treeniaikaa.

Viimeistään ensi viikolla kaupungilta tulisi tulla ilmoitus, mihin päiväkotiin kuopuksemme on päässyt. Pidetään peukut pystyssä, että kuopus saisi paikan samasta päiväkodista, missä esikoisellamme on takuupaikka. Enää kuukausi kuopuksen 1 -vuotissynttäreihin ja kaksi kuukautta hoitovapaani loppuun - hurjaa!



Tänään uskaltauduimme lasten kanssa torikahville äiti-ystäväni kanssa, minkä jälkeen vietimme vielä reilun tunnin leikkipuistossa kuopuksen nukkuessa päiväunia. Pikkuveikan vesirokosta aiheutuneet ruvet eivät ole vielä täysin parantuneet, mutta neljän seinän sisällä kökkiminen pakotti meidät lähtemään ulos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.